Hurmehammas

HURMEHAMMAS

Suuri, tumma kissa. Hurmehammasta voidaan sanoa jopa susimaiseksi. Naaraan turkki on tummia, harmaita sävyjä, mennen jopa mustaan. Kuviointi on vähän vaihtelevaa, mutta tummemmat alueet löytyvät selkäpuolelta sekä jaloista, siinä missä vatsapuoli pakkaa olemaan vaaleampaa. Turkki on myös keskipitkää ja hitusen karheaa, mutta myös kiiltävää ja pörheää. Häntä naaraalla on lyhyehkö ja pörheä sekin. Turkki on pidempää ja piikikkäämpää niskassa, poskissa, rinnassa sekä muutamassa kohtaa kissan jalkoja. Anturat ja kirsu ovat myös harmaat. Arpia löytyy muutamia ympäri kissan kehoa, pistäen esiin tuuhean turkin alta.

Huomattavimpia seikkoja naaraassa ovat tämän punaiset silmät, jotka merkkaavat kissan Jääklaanin kenraalisuvun jäseneksi. Toinen asia mikä pistää silmään on että naaraan hampaat että kynnet ovat myös punaiset. Tätä syytä eivät kissat tiedä, mutta Hurmehampaalla on Feline Erythropoietic Porphyria, perinnöllinen sairaus joka värjää kissojen esim. hampaat ja luut punaisen sävyiseksi. Sairaus aiheuttaa myös valoherkkyyttää ja joissain tapauksissa anemiaa. Hurmehammas tuntuu eniten viihtyvänkin varjoissa, joten Jääklaanin luolasto kelpaa sille mainiosti.

LUONNE

Hurmehammas on kissa, jonka kuulee yleensä jo kauan ennen kuin näkee. Suuri naaras puhuu paljon ja kovaan ääneen, eikä ole kovin nuuka puheenaiheiden suhteen. Joku voisi sanoa että nuori herttuatar pitää oman äänensä kuulemisesta ja se voi olla tottakin. Todellisuudessa, Hurmehammas vain pitää seurasta ja toki äänessä olemisesta, mutta ei pidä ääntään mitenkään erikoisena.
Suuren kokonsa ja kovan äänensä johdosta naaraalla on vähän pelonsekaista kunnioitusta herättävä olemus, ainakin ensiksi. Monesti käy kuitenkin aika nopeasti selväksi, että Hurmehammas on hyvin innokas kissa, jolla tuntuu olevan ainaisesti energiaa. Se on myös hyvin tuttavallinen ja vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta muiden asioista, vaikka pakkaakin eksymään aiheesta toiseen nopeasti.

Kenraalisuvun jäsenet tunnetaan vakavanoloisina, julmina kissoina, mutta Jääklaanissa on nopeasti tullut se mielipide että Hurmehammas ei ole se sukunsa terävin. Eipä se tuota niinkään haittaa. Enemmän kissasta on nopeasti muodostunut kenraalisuvun jyrä, joka kyllä mielellään ottaa matsia ties kenenkä kanssa. Hurmehammas on aikalailla normaalin soturin roolissa, mutta kuuliainen kaikkia kenraalisuvun jäseniä kohtaan ja aika helposti noiden käskyteltävissä. Naaras kuitenkin on aina innoissaan päästessään tekemään jotain sukulaistensa kanssa. Kissa ei ole kasvanut Jääklaanissa, joten vaikka se on hyvin jo päässyt jyvälle asioista, se on aina innokas tutustumaan sukuunsa paremmin.
Tummaturkki on ainaisesti positiivisen oloinen, mikä on aika kummaa niinkin karussa klaanissa kuin Jääklaani. Hurmehammas osaa olla joskus aika suorasukainen ja ilkeä sanoiltaan, mutta se ei aina ihan näytä tajuavan mahdollisia loukkaantumisia. Se menee eteenpäin, vähän sillä tavalla ettei aina oikein osaa huomioida muiden tunteita. Mutta jos asiasta uskaltaa suurelle kissalle huomauttaa, saattaa se jopa pyytää anteeksi.

Hurmehammas rakastaa kunnon mahdollisuuksia päästä mittelemään voimistaan muiden kissojen kanssa ja on sellainen, joka innolla syöksyy päätä pahkaa taisteluun. Kissa ei näytä ottavan taistoja oikeastaan kovinkaan vakavasti, nähden ne enemmän hyväntuulisena painiskeluna. Kissa kyllä osaa satuttaa ja niin tekeekin, mutta ei tunne tuntevan mitään omantunnontuskia aiheesta. Mikä monen muun mielestä saattaa olla vähintäänkin huolestuttavaa, mutta Jääklaanissa tervetullutta.

Hurmehammas on aika yksinkertainen kissa, joka kyllä pitää itsensä kerskumisesta, mutta on aina kiinnostunut muidenkin asioista. Se mielellään kuuntelee tarinoita ja muita jorinoita, sekä on helposti koettamassa tehdä tuttavuutta muiden kanssa. Vaikka se on Jääklaanin eloon aika tottunut, klaanirajat ja syvemmät säännöt eivät tunnu sitä kiinnostavan. Vaikka se on kohtalaisen kiinnostunut Pimeysklaanin myyteistä, ei se oikeastaan ole niin kiintynyt tuohon kuolleiden klaaniin. Tähtiklaanikaan ei sitä pahemmin kiinnosta.

Naaras on se Jääklaanin ylikasvanut, väkivaltainen typerä koiranpentu (vaikkakin kissa).

Hurmehammas syntyi kaksijalkalassa asuvalle erakolle, ainoana pentuna. Naaraan isä oli Jääklaanin herttua Skorpionipisto, joka ei ollut jäänyt osaksi pienperheen elämää lainkaan. Emo oli kuitenkin ollut tarpeeksi kiinnostunut kollista että oli painanut mieleen mistä tuo oli tullut ja sitä rataa. Tiedot klaaneista olivat hataria kaksijalkalan kissojen parissa, mutta emo kertoi sen mitä tiesi. Kenties kova elämä kulkukissana oli saanut aikaan sen, että tarinat Jääklaanin raakuudesta eivät hetkahduttaneet emoa ja se ei pelännyt kertoa asioista tyttärelleen. Nuori pentu oli vähintäänkin inspiroitunut.

Se kasvoi suurimman osan elämästään kaksijalkalan kaduilla, haastaen riitaa muiden kanssa, varastellen ruokaa, hengaillen joissain löyhissä kaveriporukoissa. Suhde emoon oli yllättävän hyvä, mutta vähitellen nuori kissa aikuistui ja vieroittui luonnollisesti emostaan, kulkien omia polkujaan. Varmasti moni joka tuolloin ties millä nimellä kulkeneen kissan kohdannut kyllä muistaa suuren tumman naaraan, jonka hampaat ja kynnet olivat kuin aina veressä. Se ainakin nostatti katu-uskottavuutta.

Vähitellen naaras uskaltautui kaksijalkalan ulkopuolelle klaanien alueelle ja otti matsia joitakin kertoja klaanikissojen kanssa. Kiinnostut Jääklaania kohtaan oli pysynyt ja muiden klaanien läsnäolo sekä kuiskeet saivat vanhan innon syttymään vielä enemmän.

Lopulta kissa suuntasi tiensä sinne, missä Jääklaanin huhuttiin olevan. Vastaanotto oli vähän sekalainen, koska muutama kissa kävi naaraan päälle, tämän onnistuessa mänttäämään hyökkääjäät aikalailla. Joku oli vaikuttunut esityksestä ja huomasi tummaturkin punaiset silmät. Niiden avulla naaras pääsi aika nopeasti mukaan klaanin tuohuun ja nimesi itsensä Hurmehampaaksi. Kävi myös ilmi kenen tytär kissa oikein oli.

Sillä tiellä se on edelleen, tanssahdellen iloisesti Jääklaanin tunneleissa ja mukiloiden kenet käsketään.

---

- Englanniksi Hurmehampaan nimi on Gorefang