Aavekipu

Ennen kuin Aavekipu löysi tiensä Jääklaaniin ja omisti koko elämänsä palvellakseen Pimeysklaania, eli tämä turvallista ja melko tylsää elämää kotikisuna. Tällöin kolli tunnettiin nimellä Ramses, ja tämä eli useita vuosia kasvattajansa luona. Elämä oli helppoa ja lokoisaa, kolli sai ravintoa ja huomiota, tulipa hänestä myös muutaman pentueen isä, vaikkakaan kaksijalkojen vuoksi ei koskaan tavannut pentujaan. Aikanaan tämän arvo siitoskollina kuitenkin laski eikä kasvattajalla ollut enää syytä pitää tätä luonaan, joten hän myi kissan eteenpäin elämään lopun elämäänsä jonkun lemmikkinä.
Uusi perhe oli iloinen saadessaan kauniin puhdasrotuisen kissan itselleen, mutta kollin pahat tavat merkkailla ja tuhota paikkoja olivat vähemmän haluttuja. Eipä kestänyt kauaa kun kolli kiikutettiin eläinlääkäriin leikkautettavaksi - minkä lisäksi tältä poistettiin kynnet tämän aiheuttamien tuhojen välttämiseksi. Perhe oli päätökseensä tyytyväinen, mutta Ramses itse ei. Hän ei ollut ikinä niin kiintynyt kaksijalkoihin tai uusiin omistajiinsa, mutta tämä oli viimeinen pisara. Asiaa eivät helpottaneet yleistyneet painajaiset jotka alkoivat kiusaamaan Ramseksen unia, mutta vielä tässä vaiheessa hän ei osannut yhdistää niitä mihinkään. Ne kuitenkin antoivat hänelle uuden ajatuksen; ehkä hän voisi lähteä, paeta kaksijalkojen luota ja elää luonnossa omana herranaan. Aluksi Ramses oli vastahakoinen ajatukselle, ei hän osannut metsästää, varsinkaan nyt kun hänen kyntensä oli ryöstetty häneltä. Unien kuitenkin yhä jatkuessa idea ei jättänyt kollin mieltä, ja sen yhden kerran kun omistajat tulivat varomattomasti kotiin luikahti kolli hetkeksi auki jääneestä ovesta vieraaseen ulkomaailmaan. Kaikki oli hänelle uutta, koko elämänsä sisäkissana eläneenä hän ei tiennyt mitään ulkomaailmasta, ja oli ihme että kolli selvisi hengissä tarpeeksi kauan löytääkseen ensimmäiset ystävälliset villikissat joita alueella liikkui.
He olivat nuori pariskunta, molemmat luontoon syntyneitä ja siellä kasvaneita, täynnä nuoren kissan intoa ja halua nähdä maailmaa. Ei kestänyt kauaakaan kun Ramses ystävystyi näiden kahden kanssa, kyseli heidän tavoistaan ja suunnitelmistaan. Hän myös kertoi omasta elämästään ja kokemuksestaan, halustaan kiertää ja selvittää mielessään pyöriviä mysteereitä. Hän kuitenkin tiesi ettei ollut enää nuori, ja että hän ei selviäisi luonnossa yksin. Pariskunta alkoi sääliä entistä kotikisua, ja lopulta he lupautuivat ottamaan tämän mukaansa matkalleen. Olihan se yksi suu lisää ruokittavaksi, mutta he olivat molemmat taitavia metsästäjiä, eikä juttuseura ikinä haitannut.

Näin kolmikko eli hyvän tovin, matkaten yhdessä paikasta toiseen, nuoren pariskunnan hankkiessa ruokaa kynnettömälle toverilleen Ramseksen puolestaan viihdyttäessä kaksikkoa kotikisutaustallaan ja oudoilla painajaisillaan, jotka eivät olleet jättäneet häntä rauhaan. Tarinat pimeästä metsästä ja vieraista kissoista pelottivat nuorta kaksikkoa, mutta he ottivat ne enemmän kummitustarinoina kuin oikeina viesteinä. Ramses puolestaan oli alkanut miettiä toisin, nämä unet olivat seuranneet häntä näin kauan, ja häntä ihmetytti miten selkeiltä unet tuntuivat, kuin ne eivät vain olisi hänen alitajunnassaan. Niillä oli pakko olla jokin syvempi merkitys, jokin... sanoma? Ramses ei ollut varma, mutta hänen kiinnostuksensa oli herännyt, ja kolli alkoi todella kuuntelemaan unissaan vierailevia tummia varjoja.
Kun kolli viimein kuunteli painajaistensa kissoja ja painoi noiden kertomat mieleensä, alkoi hänestä viimein kehittyä yksinään selviytyvä kissa. Tämän lisäksi hän ajoittain pyysi tovereistaan kamppailutoveria, ja näin kolli alkoi kehittää taistelutaitojaan. Voimakkaiden takajalkojensa ja vahvojen leukojensa kanssa kissa pystyi hyödyntämään painajaisistaan opittuja taitoja, ja kohta hän sai kokeilla niitä käytännössä kolmikon vahingossa eksyessä muiden kissojen reviirille. Vieraat eivät olleet tästä ollenkaan tyytyväisiä, ja kaksikon yrittäessä keskustella asiasta kävi Ramses tuumasta toimeen ja loikkasi heitä uhkaavien kissojen kimppuun. Etukynsien puutteesta huolimatta hän sai vieraille kissoille syviä haavoja pitäessään nuo paikoillaan leukojensa kanssa ja potkiessaan noiden kylkiä voimakkailla takajaloillaan. Yhden hän sai myös kiinni suoraan kurkusta, eikä kolli nähnyt mitään syytä päästää irti. Nuohan olivat yrittäneet uhata heitä, häätää heidät pois ilman parempaa syytä, hänenkään ei tarvitsisi antaa toiselle armoa.
Muiden kissojen paetessa Ramses piti jäljelle jääneen tiukassa otteessaan, kunnes tämä päästi viimeisen henkäyksensä. Kollin sylkiessä karvoja suustaan tapausta sivusta seurannut pariskunta katsoi lopputulosta järkyttyneenä. He olivat toki kiitollisia, olivathan he selvinneet ilman minkäänlaisia vammoja, mutta tilanteen ei olisi tarvinnut olla näin julma. He yrittivät selvittää tätä myös Ramsekselle, että hänen ei olisi tarvinnut toimia noin, ja mistä hän oli edes oppinut moisia taitoja. Häpeämättä lainkaan Ramses kertoi kaksikolle avoimesti unistaan, miten hän oli saanut siellä neuvoja ja harjoitusta, ja miten tummat kissat olivat antaneet hänelle viimein mahdollisuuden toimia.
Hänen ystävänsä olivat hyviä kissoja, ja he koettivat parhaansa mukaan ymmärtää Ramseksen kertomaa, mutta he olivat silti huolissaan. Toinen tuntui ottavan nämä painajaisensa jo liian tosissaan, ehkä elämä luonnossa ei sittenkään sopinut toiselle. Matkattuaan vielä hetken, tavattuaan lisää vieraita kissoja ja Ramseksen puheiden kääntyessä enemmän ja enemmän painajaistensa kissoihin oli pariskunnan kolli saanut tarpeekseen. Hän yritti ystävällisesti ehdottaa Ramsekselle kaksijalkojen luo palaamista, olihan toinen sentään rotukissa, kyllä joku hänet luokseen ottaisi. Hän koetti kertoa miten toisen painajaiset huolettivat häntä, ja kuinka tämän obsessio unien tummista kissoista ei ollut enää normaalia. Ramses ei ottanut tätä hyvällä, toisen yhä yrittäessä puhua kollia ympäri hyökkäsi tämä toverinsa päälle ja tarttui tiukasti tämän kurkkuun - muttei tappanut tätä. Hän halusi vain antaa varoituksen, hän ei sallinut toisen puhua tuolla tavalla. Hän myös teki kaksikon kanssa sopimuksen; Jos hän löytäisi muita jotka takaisivat saman ajatusmallin kuin hän, jättäisi hän pariskunnan rauhaan. Kaksikko epäröi hieman, he eivät halunneet uskoa toisen näkemien painajaisten todella olevan jokin suurempi ja tärkeämpi asia, mutta lopulta he suostuivat. Mitä muuta mahdollisuutta heillä oli? Jos he ikinä halusivat elää rauhassa, heidän pitäisi päästä Ramseksesta eroon.

Kaksikon onneksi siinä ei mennyt enää kauaa, he olivat matkanneet kauas kaksijalkojen ulottumattomiin ja olivat jo lähellä laaksoa. Pariskunta oli huolissaan vahvasta vieraiden kissojen hajusta joka täytti kaikki lähialueiden metsät ja purot, mutta Ramses sitä vastoin oli innoissaan. Jos täällä olisi näin paljon kissoja, täältä olisi pakko löytyä joku joka ajattelisi kuten hän, kuka vain. Kolmikon tunkeutuminen muiden klaanien reviireille ei jäänyt huomaamatta, ja lopulta yksinäinen klaanilainen jäljitti heidät ja vaati vastauksia reviirille tunkeutumisesta. Pariskunta oli peloissaan, he vain halusivat jättää laakson kauas taakseen ja elää rauhassa jossain muualla, mutta Ramses käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän alkoi kertomaan painajaisistaan, mutta ennen kuin hän pääsi kertomassaan pitkälle muuttui klaanilaisen käytös täysin. Järkyttyneenä hän vaati kolmikkoa poistumaan alueeltaan, kertoen sähinän säestyksellä että Jääklaanilaisilla ei ollut mitään asiaa heidän alueilleen.

Sen sijaan että Ramses olisi haastanut heitä uhkaavan kissan, kumarsi hän kiitollisena ja jätti tämän rauhaan, pyytäen neuvoja miten voisi löytää tämän 'Jääklaanin'. Valitettavasti vieras ei ollut valmis antamaan hänelle ohjeita, vaan aggressiivisesti hääsi kolmikon joen toiselle puolelle. Ramsesta tänne asti seurannut pariskunta oli viimein saanut tarpeekseen, ja kiivaan syyttelyn jälkeen he poistuivat laaksosta, jättäen Ramseksen oman onnensa nojaan. Kolli ei tästä ollut lainkaan harmissaan, hän tiesi olevansa lähellä. Jos hän vain löytäisi tämän 'Jääklaanin', hänellä olisi viimein paikka mihin kuulua.
Aivan heti kolli ei löytänyt haluamaansa, mutta muutaman levottoman yön ja avustavan painajaisen saattelemana hän törmäsi uhkaavaan kissaan, joka viimein saattoi innostuneen vanhuksen Jääklaanin luo.
Aluksi klaani ei ollut ollenkaan tyytyväinen Ramseksen pyyntöön liittyä klaaniin. Vaikka toisen puheet painajaisista viittasivat vahvasti yhteyteen Pimeyden Metsään, toisen selkeä kotikissatausta, korkea ikä ja puuttuvat kynnet tekivät toisesti heikon oloisen. Tarvittiinkin kollin taidot esittävä taisto ja yksi hengiltä tukehdutettu vanki jotta klaani hyväksyi omituisen kissan riveihinsä. Ramses sai myös uuden nimen - Aavekipu, ja viimein tiedon siitä mistä hän oli nähnyt painajaisia niin kauan. Kollin vahva yhteys Pimeysklaaniin oli myös tälle hyödyksi, ja aikanaan hänestä tehtiin yksi haudanvartijoista, eikä kolli voisi olla saavutuksestaan ylpeämpi.