Hellähurme

Helpoiten Hellähurmetta kuvaa termi "nätti poika". Tämä on solakka ja melko siro kolli, muttei millään lailla hennon tai heikon oloinen. Vaikka tämä omistaa sievät, jopa kauniit piirteet, korostaa näitä treenatut lihakset ja sopusuhtainen rakenne. Tämä tekeekin kollista melko komean otuksen, mutta tämä on silti tarpeeksi tavallisen oloinen hukkuakseen helposti massaan, eikä tämä siis suuremmin erotu joukosta ellet satut katsomaan häntä hieman tarkemmin.

Kollin turkki on silkkisen sileää, todella lyhyttä ja ihoa myötäilevää. Hieman pidempiä karvoja löytyy poskista, kaulalta ja vatsan alta, mutta muuten turkki lepää siististi kroppaa vasten. Kolli myös pitää todella hyvää huolta rakkaasta karvapeitteestään eikä siitä suurempia epätäydellisyyksiä löydy.
Pääväriltään karva on suklaanruskea, kuvioinniltaan se taas muistuttaa vahvasti abessinialaista. Turkin väri tummenee hieman selkään mennessä tiivistyen lopulta tummanruskeaan raitaan joka kulkee pitkin kollin selkärankaa. Se peittää myös kollin hännänpään ja jakautuu otsalla kolmeksi kapeaksi raidaksi. Kollin silmiä ympäröivät vaaleat kuviot jotka tekevät tämän ilmeiden lukemisesta erittäin helppoa, samaa vaaleaa väriä löytyy korvien sisäpuolelta, kuonosta ja vatsan alta.
Kollin kasvoja koristavat kauniit kullankeltaiset silmät joiden ilmeitä on todella helppo lukea. Kollin kasvot ovat yleensäkkin hyvin ilmeikkäät ja niille usein piirtyvä hurmaava hymy vaihtuu tiuhaan tahtiin kissan tunteiden mukana, kollin on siis todella vaikea pitää ajatuksiaan ja mielipiteitään muista salaisuutena.
Hellähurmeen anturat ovat syvän punaiset kuten tämän nenäkin, kynnet ja viikset omistavat kermaa muistuttavan sävyn.









Hellähurme syntyi aikoinaan Ukkosklaaniin muutaman sisaruksensa kanssa, mutta heikkoina syntyneistä pennuista oli ainoa joka selvisi. Hänen emonsa oli osaava soturi ja taitava taistelija, mutta tiineyden alettua ja kuningattareksi päädyttyään tästä oli muuttnut vaisu ja surumielinen. Huhuttiin että tämän rakastaja oli ollut toisen klaanin jäsen ja suhteen tultua ilmi puoliso oli päässyt hengestään, mikä taas oli jättänyt juuri tiineydestään selville saaneen emon ilman rauhallista aikaa surra menetettyä rakastaan. Tämän lisäksi menetetyt pennut antoivat entistä suuremman taakan muuten niin vahvalle soturille jolla ei tämän surun keskellä ollut riittävästi voimia ollakseen kunnollinen emo. Helläpentu sai kyllä ravintoa ja lämpöä emoltaan, mutta tällä ei ollut tarpeeksi voimia tarjota hänelle mitään muuta, joten äidinrakkaus ja kunnollinen suhde omaan emoonsa jäivän vähiin. Pieni kollipentu kasvoi näin hyvin vaisuksi ja etäiseksi, kasvettuaan hän oli myös vallan luovuttanut yrityksensä saada mitään suhdetta emoonsa, eivätkä pentutarhassa oleilevat kuningattaret olleet valmiita huolehtimaan puoliverisestä pennusta.
Tämä kaikki muuttui kun Helläpentu kohtasi kissan joka tulisi muuttamaan hänen elämänsä, ja lopulta ajamaan hänet tekoihin joka johdattaisi hänet suoraan pimeyden metsän reunamille. Muutama kuu sitten oppilaaksi päässyt naaras tuli tuomaan sammalia pentutarhaan, ja siellä ollessaan hän vaihtoi muutaman sanan Helläpennun kanssa. Naaras oli mieleltään avoin ja kaikille ystävällinen, ja vaikka hän oli tietoinen Helläpennun puoliverisyydestä hän ei siitä suuremmin piitannut, sen sijaan hän kohteli pentua kuin ketä tahansa muuta. Tämä lyhyt keskustelu iskosti kyseisen naaraan Helläpennun mieleen ja nosti tämän jalustalle. Vielä näin nuorena kollin ajatukset naarasta kohtaan olivat hyvin viattomat, mutta oli jo selvää että kyseinen oppilas oli ainoa asia hänen mielessään.

Tovi tämän jälkeen Helläpennusta tehtiin Hellätassu ja hän pääsi viimein oppilaaksi, minkä johdosta hän myös pääsi lähemmäs tätä naarasta. Kyseinen naaras muisti kyllä Hellätassun, ja muiden tehdessä pilkkaa tämän puoliverisyydestä naaras puolusti häntä ja keskeytti kiusaajien puheet. Pienestä koostaan ja nuoresta iästään huolimatta naaras oli taitava taistelija ja kovaa vauhtia kehittymässä kunnon soturiksi, eivätkä muut oppilaat pitkään uskaltaneet pistää hänelle hanttiin.
Luonnollisesti tämä myös jätti vahvan kuvan Hellätassun mieleen. Hänen kiintymyksensä naarasta kohtaan vain kasvoi, ja silloin ainoana ystävänään hän olisi halunnut viettää kaiken aikansa tämän kanssa. Harjoitteluiden luomien kiireiden lisäksi naaraalla oli kuitenkin myös omat ystävänsä joihin hän oli kiintynyt, eikä hänellä ollut yhtä paljon aikaa Hellätassulle kuin nuori kolli olisi halunnut.
Sen sijaan että Hellätassu olisi toiminut normaalisti, hyväksynyt naaraan kiireet ja viettänyt tämän kanssa aikaa aina kuin olisi ehtinyt, Hellätassu alkoi salaa seurata naarasta. Tällöin kolli oli vielä pienikokoinen ja hyvin kevyt, joten piiloutuminen ja hiljaa liikkuminen oli lastenleikkiä. Pian tästä tuli jo tapa, naaraan lähtiessä metsästämään yksin tai ystäviensä kanssa Helläpentu oli aina ketunmitan päässä kaikista, seurasi tarkkaan mitä milloinkin tapahtui ja tunsi suurta mustasukkaisuutta naaraan ystäviä kohtaan. Mitä heillä oli mitä hänellä ei? Mitä he tekivät eri tavalla jotta saivat olla hänen kanssaan?

Monta kertaa nämä ajatukset pyörivät kollin mielessä myös hänen ollessaan poissa naaraan luota, nämä kyseiset ajatukset saivat myös hänet toimimaan. Ajan kuluessa hän viimein sai hieman ystäviä ja alkoi kasvattaa hieman suosiota taistelutaidoillaan, mutta kaikki tämä oli hänelle vain kulissia. Kuori jota hän rakensi ollakseen 'tarpeeksi hyvä'. Hän halusi tuon ihanan naaraan huomaavan hänet, tajuavan että hän oli viimein se, jota naaras tarvitsi ja johon voisi nojautua.
Kaikki tuntui menevän hyvin jonkin aikaa, mutta sitten tapahtui asioita jotka potkaisivat kollin tunteet ylikierroksille. Kauan hänen katseensa alla ollut naaras sai viimein soturinimensä, minkä johdosta hän yhdessä yössä siirtyi jonnekin kauas kollin ulottumattomiin. Tämä ei Hellätassua kauaa hidastanut, pian hän oppi naaraan uudet rutiinit ja seuraili tätä kuten aina ennenkin.
Eräänä iltana hän oli tapansa mukaan hiippailemassa naaraan perässä, keräämässä rohkeuttaan ja miettimässä miten pääsisi tämän suosioon, kun hän huomasi joen toiselta puolelta saapuvan kollin.
Kuka tuo oli? Miksi hän oli niin läheinen hänen naaraansa kanssa? Kuinka kauan tätä oli jatkunut hänen huomaamattaan?
Hellätassua ei haitannut se, että kolli oli toisesta klaanista. Häntä haittasi se, että tämä ylipäänsä oli läheinen sen kissan kanssa, jolle hän oli omistanut koko elämänsä.

Seurailuiden ja suunnittelujen välissä Helläpentu sai myös soturinimensä, Hellähurme, jonka mukana tuli hieman enemmän vapautta kun enää ei ollut mestaria seuraamassa hänen liikkeitään. Se oli täydellistä, hänelle koitti viimein tilaisuus toimia.
Niimpä eräänä iltana hän jäi myöhään metsästämään, hän oli oppinut naaraan aikataulun ja tiesi että tänä yönä hän menisi tapaamaan kollia toisesta klaanista.
Hän meni edeltä, saapui paikkaan jossa kolli oli jo odottamassa naarasta... hänen naarastaan.
Tällä oli pakko olla jotain pahaa mielessään, ei tuo muuten tulisi vastoin kaikkia sääntöjä tapaamaan naarasta toisesta klaanista.
Niimpä hän hiippaili kollin taakse ja yllätyshyökkäyksellä päätti tämä päivät nopeasti ja kivuttomasti. Hän ei halunnut herättää liikaa huomiota, muuten se pilaisi kaiken.
Hän ehti juuri peseytyä ja luikahtaa piiloon kun naaras pääsi paikalle ja löysi tapetun kollin, veri valui yhä tämän avoimista haavoista. Silloin Hellähurme ilmestyi paikalle, aiemmin napattu myyrä suussaan kuin sattumalta olisi siitä kulkenut. Hän esitti yllättynyttä ja lohdutti surun murtamaa naarasta, tuki tätä ja saattoi tämän takaisin leiriin, pääsi viimein tämän lähelle.

Hän ei kuitenkaan ollut ainoa joka halusi piristää naarasta. Toinen klaanin soturi huomasi naaraan surut ja huolet, ja vaikka niiden syytä ei tiennytkään halusi lohduttaa tuota.
Hellähurme ei pitänyt tästä, hän oli tenyt tämän kaiken jotta olisi voinut tukea ja lohduttaa. Naaras oli hänen.
Niimpä hän puolestaan seurasi klaaninsa soturia, yllätti tämän metsästysreissultaan ja koetti toistaa saman mitä oli tehnyt aiemmin toisen klaanin kissalle. Yllätyshyökkäys kuitenkin epäonnistui ja nopea tappoyritys kärjistyi kunnon taisteluksi, mutta onnekseen Hellähurme oli todella taitava. Hänen onnistui kääntämään tilanne edukseen ja päättämään kollin päivät, hän riisti hengen omalta klaanitoveriltaan.
Taistelusta syntynyt meteli ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta. Lähistöllä metsästänyt naaras ryntäsi paikalle ja löysi Hellähurmeen toisen kollin ruumiin luota, ja luonnollisesti järkyttyi tapahtuneesta.
Hellähurme yritti puolestaan selittää, olihan hän tehnyt kaiken tämän naaraan vuoksi. Näin oli parasta, näin oli tarkoitettu. Asiat eivät voisi olla mitenkään toisin.
Naaras ei kuitenkaan kuunnellut, hän kutsui Hellähurmetta murhaajaksi ja kääntyi kannoillaan kertoakseen asiasta muille. Hellähurme oli kuitenkin nopeampi, hän sai naaraan nopeasti kiinni ja otti tämän mukaansa. Hän ymmärtäisi kyllä aikanaan, vielä ei ollut kiirettä. Kyllä hän saisi toisen tajuamaan että hän oli se oikea, ettei tarvittu ketään muita.

Hän ei kuitenkaan päässyt toteuttamaan haavettaan. Yrittäessään päästä pois klaanien alueelta rakkaansa kanssa, ylittäessään voimakkaasti virtaavaa rajajokea, hänen otteensa naaraasta irtosi. Tästä syntyi kiista jota hän ei tullut voittamaan. Naaras käytti tilaisuuden hyväkseen ja painoi kollin pinnan alle, antaen voimakkaan virran huuhtoa sekä veret että viimeisen henkäyksen Hellähurmeesta.

Kolli ei aluksi ymmärtänyt kuolleensa, hän yritti etsiä rakastaan siitä loputtomasta pimeydestä johon oli päätynyt, mutta ikinä hän ei tätä löytänyt. Himon synnistä tuomittuna hän vietti aikansa Pimeyden Metsässä täydessä yksinäisyydessä, eikä nähnyt ketään muuta kunnes Pimeys itse saattoi kollin takaisin elävien maailmaan, pelastaen tämän katoamiselta.
Ikuisuus pimeydessä oli kuitenkin antanut kollille aikaa ajatella. Tällä kertaa hän ei olisi niin varomaton, tällä kertaa hän kyllä saisi rakkaansa.

- Omistaa saman isän kuin pilviklaanilainen soturi Sumukynsi, tämän myötä kolli on tietämättään sukua Aavakatseelle
- Hellähurme vietti melko vähän aikaa Pimeyden Metsässä mutta oli silti vähällä unohtua vallan, tainat kollista kun eivät matkanneet kovin kauas.
- Useat kollin nimen kuulleet ymmärtävät sen väärin, sillä loppupääte 'hurme', mikä tarkoittaa haavasta vuotanutta verta, kuulostaa paljon sanalta 'hurma'.
- Musiikki toimi suurena inspiraationa hahmon luomiseen, ja lopulta keksin montakin kappaletta jotka herran ajatuksenjuoksuun sopivat. Sopivimpina näistä mainittakoot Lordin kappaleet "Midnite Lover" ja "Not the Nicest Guy" sekä Topi Sahan "Kaikki mitä tarvitsen"