Mustaruusu

Mustaruusu on pienikokoinen, rakenteeltaan siro naaras joka omistaa kapeat piirteet ja pienet luut. Vähäisen liikunnan johdosta tältä puuttuu vallan treenattu lihasmassa, minkä lisäksi naaraalla on myös hieman ylimääräistä painoa. Muutenkin pyöreät piirteet, peinet korvat ja pehmeä olemus varmasti saisivat muuten aikaan kuvan lempeästä kissasta ellei tätä olisi koristeltu monin arvin. Naaraan viisivarpaisten etutassujen läpi kulkee yksi, pudottaen niistä kaksi. Lisäksi rinnassa ja vatsan alla löytyy selkeitä syviä arpia, useita muita pienempiä on hyvin piiloutunut karvan alle.

Kissan turkki on lyhyttä ja sileää, se myös eristää hyvin vettä ja kuivuu nopeasti. Väritykseltään naaras on klassinen kilpikonna, turkin kolmesta väristä mustan ollessa selkeästi hallitseva
Mustaruusun silmät ovat kauniit mantelin muotoiset, päivisin niiden kirkas keltainen väri vaikuttaa hyvin lämpimältä ja vastaanottavalta, mutta öisin ne tuntuvat lähes hehkuvan silmiä ympäröivien tummien kuvioiden joukosta. Tämän pieni kirsu on musta, lähes samaa sävyä tummien kuvioiden kanssa. Naaraan anturat taas ovat hailakan vaaleanpunaiset, kuten tämän ihokin.

Lyhyesti kerrottuna Mustaruusu on hyvin rento ja sosiaalinen kissa. Tämä ei ota montaakaan asiaa kovin vakavasti ja vitsailee mielellään vakavistakin asioista. Aikanaan Virtaklaanissa syntyneenä on naaraan suhde veteen hyvin positiivinenn, ja toisin kuin ehkä monet muut vietää Mustaruusu mielellään aikaa vedessä ihan vain rentoutuakseen. Tämä nauttii veden tuomasta kannatuksesta, siitä keveydestä minkä siellä kelluminen tuottaa.

Mustaruusun titteli laiskuuden synnin kantajana kertoo jo hyvin paljon tämän työmoraalistaja elämäntavoista. Kuten arvata saattaa, naaras on laiska kissa joka on aina etsinyt helpointa tietä elää elämäänsä. Tämän vuoksi tämä ajautuikin parantajan rooliin; eihän sekään helppoa ole, tietenkään, mutta ainakaan naaraan ei tarvitse juosta pitkin metsää hakemassa saalista ja uhraamassa henkeään taistellakseen jonkin vuoksi mistä ei sen suuremmin välitä.
Ei sillä että naaras taistella osaisikaan, tämä ei ikinä keskittynyt opettelemaan miten itseään puolustetaan ja sen vuoksi naaras on taistelutaidoiltaan hyvin onneton. Toki tämä lyödä osa jos niin tarvitaan, onhan tämänkin kissan, mutta jos tämän pitäisi mitään suurempaa vahinkoa tehdä olisi lopputulos hyvin surkea. Metsästys ja kalastus ovat hieman paremmin Mustaruusulla hallinnassa, mutta aika ruosteessa nekin taidot ovat ja ihan mielellään tämä ei omaa ruokaansa metsästä.

Ei sillä että Mustaruusu aivan surkea katti olisi. Vaikka naaras alunperin hakeutui parantajaksi vain päästäkseen elämässä vähemmällä juoksemisella, on tämä sitä hommaa tekemällä oppinut taitavaksi ja tästä on kuoriutunut kohtalaisen hyvä parantaja. Mutta tämä ei aina kerro että naaras todella hoitaisi potilaansa moitteettomasti, välillä ihan säästääkseen aikaa tai koska ei vain viitsi voi Mustaruusu jättää joitain hoitotoimia tekemättä, tiivistää tieämiään hoiteita jotta saisi niistä helpompia valmistaa. Aivan yhtä yleistä on että parantaja 'unohtaisi' antaa kipua lieventäviä lääkkeitä tai lisäisi muiden lääkkeiden joukkoon myrkkyjä jotka lopettavat vakavasti loukkaantuneen kärsimykset lyhyeen - Mustaruusulla ei yleensä ole mielenkiintoa alkaa hoitaa toipilaita joiden selviämismahdollisuus muutenkin on 50/50.

Vaikka Mustaruusua on vaikea saada todella yrittämään on yksi asia jonka vuoksi hän pyrkii toimimaan; Hän ei halua enää ikinä palata Pimeyden Metsään. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa, naaraalla kun ei ole tietoa miten hän voisi hyvittää syntinsä. Lisäksi houkutus palata vanhoihin tapoihin on todella suuri, koko elämänsä leppoisasti eläneenä urakalla työn tekemisen aloittaminen ei ole houkuttavin ajatus. Laaksossa on myös varmasti vielä sellaisia kissoja jotka muistavat hänen vanhat tekonsa, ja Mustaruusu on epävarma luottaisiko kukaan häneen jos hän yrittäisi palata parantajaksi. Päätöstä ei auta se fakta että naaraalta puuttuvat kaikki ne taidot joita soturi elämässään tarvitsisi, joten syntien hyvittäminen ja Pimeyden metsän välttäminen tuntuu tällä hetkellä enemmän kaukaiselta toiveelta kuin todelliselta mahdollisuudelta. Silti, viimeaikoina naaras on huomannut jäävänsä ajattelemaan aihetta paljon enemmän, ja kuin huomaamattaan, alkanut ottaa pieniä askelia kohti kehittymistä.





Naaras syntyi aikoinaan virtaklaaniin, kauan ennen kuin Jääklaanista oli tietoakaan. Hän kuului emonsa ensimäiseen ja ainoaan pentueeseen, ja oli lähellä että pentu edes selvisi hengissä ensimäisistä päivistään. Pentue syntyi etuajassa, ja pienet, heikot pennut eivät vielä olleet valmiita rankkaan ulkomaailmaan ja kuolivat yksi kerrallaan. Nuori emo oli murheen murtama, mutta kuin ihmeen kaupalla klaanin parantajan onnistui pitämään yksi ainoa naaras elossa. Sinäänsä ironista miten tulevalla laiskuuden synnin kantajalla oli tarpeeksi elämänhalua sinnitellä hengissä elämänsä alkumetreillä.
Emo nimesi ainoan tyttärensä Mustapennuksi, ja nuori emo suojeli ja lelli ainokaistaan kuin maailmassa ei olisi mitään yhtä tärkeää. Olihan se aluksi ymmärrettävää, naaras kun oli menettänyt kaikki muut pentunsa. Samanlainen kohtelu kuitenkin jatkui pitkälle pennun elämään, ja nopeasti Mustapentu oppi että hänen emonsa tekisi kaiken hänen vuokseen. Tarvittiin vain muutama oikein aseteltu sana ja suuret viattomat silmät niin emo jo haki pennulleen ruokaa tuoresaaliskasasta jotta nuorukaisen ei tarvitsisi poistua pentutarhasta. Yhtä helppo elämä ei kuitenkaan voinut jatkua loputtomiin, ja ollessaan tarpeeksi vanha nuorukaisesta alettiin kouluttaa soturia muiden ikävotereidensa rinnalla. Tämä oli kuitenkin aivan erilaista toimintaa kuin mihin Mustatassu oli tottunut, saaliiden perässä juokseminen oli raskasta ja työlästä, rajojen kiertäminen oli tylsää ja aikaa vievää eikä häntä olisi yhtään kiinnostanut taistella muiden kissojen kanssa jotta voisi auttaa jotakuta muuta tulevaisuuden taistelukentillä. Ei mennyt montaa päivää kun nuori naaras oli valittamassa asiasta emolleen joka oli yhä todella läheinen pienokaisensa kanssa. Nuorta emoa säälitti pentunsa kurjat oltavat, ja pennun vielä väännettyä hieman itkuista naamaa hänen emonsa keksi ehdottaa parantajan työtä. Parantajienhan ei tarvinnut kierrellä rajoja tai uhrata henkeään taistelukentillä. Ehotus kiinnitti heti pennun kiinnostuksen, hän ei juuri ymmärtänyt mitä parantajat tekivät tai millaista heidän hommansa oli, mutta jos hänen ei tarvitsisi juosta päättömästi rajalta toiselle hän tekisi mitä vain.

Niimpä naaras hakeutui Parantajaoppilaaksi ja hän alkoi opiskella yrttejä ja niiden eri käyttötapoja. Olihan se tylsää ja aikaa vievää puuhaa, mutta sentään hänen ei tarvinnut tehdä mitään fyysistä työtä. Lisäksi naaras oli fiksu ja nopea oppimaan, ja hän alkoi muistamaan eri yrttejä ja niiden tarkoituksia ilman että hänen tarvitsi hirveästi edes yrittää, sillä hänen opettajansa hoki niitä päivästä toiseen. Mustatassun elämä olikin hyvin helppoa, kaikki mitä hänen tarvitsi tehdä oli seurata tarkkaavaisesti, noutaa opettajalleen muutama yrtti tai silloin tällöin näyttää että hän oikeasti osasi tunnistaa ja käyttää kaikkia metsän tarjoamia aineksia.

Tällainen elämä ei kuitenkaan voinut jatkua loputtomiin, ja ennen kuin naaraasta ehdittiin nimeämään virallinen parantaja tämän taitoja koeteltiin toden teolla. Virtaklaania alkoi koetella tarttuva kulkutauti, ja pian Mustatassulla oli parantajansa kanssa kiirettä päivästä toiseen kun he yrittivät hoitaa klaanitovereitaan kuntoon. Tämä ei kuienkaan vielä ollut tarpeeksi, sillä parhaista yrityksistään huolimatta myös Mustatassun mestari sai tartunnan, ja pian naaras huomasi kaiken vastuun pudonneen hänen hartioilleen.
Sen sijaan että naaras olisi tehnyt työtä niska limassa, sekoitellut monimutkaisia yrttiseoksia potilaille ja yrittänyt samaan aikaan olla sairastumtta itse, sai naaras paremman idean. Jos tämä tauti oli kerran niin vakava että jopa hänen mestarinsa oli saanut tartunnan, miksi hänen pitäisi riskeerata oma henkensä hoivatessaan toivottomia tapauksia takaisin eloon? Niimpä naaras alkoi hyödyntää monia oppimiaan yrttejä toisella tavalla; hän lähti etsimään lähistöllä kasvavia myrkyllisiä kasveja ja marjoja ja sekoitti niitä potilaidensa 'rohtoihin'. Monet uskoivat hänen nopeasti hupenevan potilasmääränsä olevan vain seurausta taudista joka oli heitä niin heikentänyt, ja Mustatassun vielä esittäessä surun murtamaa potilaidensa kohtaloista oli esitys vedenpitävä. Tietenkään hän ei jokaista potilasta myrkyttänyt hengiltä, hän tiesi itsekin että se olisi ollut liian epäilyttävää. Niimpä hän valikoi ne joilla oli parhaat mahdollisuudet selvitä ja hoisi heidät kuntoon ihan virallisilla tavoilla. Näiden joukossa oli hänen mestarinsa, mutta tämän kanssa kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten piti. Klaanin parantaja oli jo iäkkäämpi kissa, ja Mustatassun parhaista yrityksistä huolimatta vanhan kissan vastustuskyky ei ollut yhtä voimakas kuin mitä nuorien sotureiden, ja lopulta tämä menehtyi kyseisen taudin seurauksena.
Mustatassu oli mestarinsa kohtalosta järkyttynyt. Osasyynä oli tietenkin hänen suhteensa vanhaan kissaan, hän oli todella pitänyt mestaristaan. Mutta suurempana syynä oli se todellisuus, että tästä lähin hänen täytyisi hoitaa koko klaaninsa parantajantyöt yksin. Tämä oli ensimäinen kerta kun Mustatassu alkoi katumaan päätöstään ryhtyä parantajaksi, mutta hän ei enää voinut tehdä mitään asialle. Jos hän halusi jatkaa klaanin tuomien helpotusten hyödyntämistä hänen pitäisi hoitaa osansa sen auttamisessa - halusi hän sitä tai ei.

Lopulta klaania koetelleesta epidemiasta päästiin ohi, ja siitä selvinneenä Mustatassu sai roolin klaanin virallisena parantajana, ja hänen oppilasnimensä vaihtui Mustatassusta Mustaruusuksi, muistoksi kaikille niille jotka olivat menettäneet henkensä tuon kamalan taudin kourissa.
Elämä klaanin ainoana parantajana oli paljon rankempaa kuin Mustaruusu oli toivonut. Kaikki arvostivat hänen taitojaan ja uskoivat hänen olevan taitava parantaja - olihan hän selviytynyt siinä missä hänen mestarinsa oli kaatunut, mutta tämä titteli toi myös paljon potilaita. Mustaruusu ei myöskään voinut hankkiutua eroon kaikista häntä vaivaavista kissoista, mutta ne jotka ramppasivat hänen luonaan aika ajoin 'turhien' syiden vuoksi joutuivat joko käännytetyiksi pois tai ajautuivat naaraan tappolistalle, hän ei halunnut tuhlata aikaansa sellaisten kissojen kanssa. Tällainen toiminta ei kuitenkaan enää näinä aikona mennyt huomaamatta, eikä aikaakaan kun osa klaanilaisista alkoi epäillä kun osa hänen luolaansa eksyvistä potilaista ei palannut hengissä. Näinä hetkinä Mustaruusulla oli onneksi oma emonsa puolustamassa häntä, naaras oli selviytynyt kulkutaudista hengissä ja uskoi pentunsa viattomuuteen, tytär kun oli pyöritellyt emonsa tassunsa ymppärille jo aikoja sitten.
Ei mennyt aikaakaan kun Mustaruusu sai myös oman oppilaansa, ja naaras oli kiitollinen uudesta tulokkaasta. Ei siinä että häntä hirveästi olisi kiinnostanut toista opettaa, mutta parantajaoppilaan läsnäolo tarkoitti hänelle itselleen vähemmän työtä, eikä hänen enää tarvinnut myrkyttää potilaita vähentääkseen työtaakkaansa.
Se ei kuitenkaan tarkoittanut että naaras olisi kokonaan poistunut vanhasta tavastaan. Ne kissat jotka ramppasivat hänen luonaan vähän väliä ottivat yhä parantajaa hermoon, ja silloin tällöin nämä kissat saivat 'mystisen taudin' ja menehtyivät hänen pesässään. Naaraan onnistui tekemään tämä kaikki salassa oppilaansa ja muiden klaanilaisten katseilta, mutta hyvä onni ei seurannut häntä enää pitkään. Otettuaan katseensa alle erään soturin pennun joka vähän väliä joutuessaan ongelmiin kiikutettiin hänen luokseen paikattavaksi ja hoidettavaksi alkoi naaras saamaan tarpeekseen pirpanan jatkuvasta paapomisesta. Hän oli kuitenkin varomaton yrittäessään päästä pennusta eroon - ja jäi kiinni itse emon katseen alla. Raivostunut soturi hyökkäsi parantajan päälle, päättäen tämän hengen ja paljastaen toisen kamalat teot koko klaanille. He myös löysivät Mustaruusun salaisen kätkön jossa hän oli säilyttänyt kaikkia metästä keräämiään myrkkyjä, ja totuus menehtyvistä potilaista alkoi valjeta kaikille klaanin jäsenille.


^{Klikkaa kuvaa nähdäksesi se suurempana!}

Naaras itse ei kohtelusta juuri piitannut, hän itse vain toivoi päätyvänsä kadotukseen jotta hänen ei tarvitsisi jatkaa elämää minkäännäköisessä tuonpuoleisessa. Hänen toiveisiinsa ei kuitenkaan vastattu, karmeiden tekojensa seurauksena naaras päätyi Pimeyden metsään jossa tätä rangaistiin Laiskuuden synnistä, ja monia vuosia kestävä kärsimys sai alkunsa. Muistot Pimeyden metsässä vietetystä, loputtomalta tuntuneesta ajasta ovat naaraalle itselleen hämärät, mutta hänen ruumistaan peittävät monet uudet arvet kielivät siellä aiheutuneesta tuskasta ja loputtomista taisteluista. Tämä ei kuitenkaan ollut hänen loppunsa, naaras sai vielä yhden mahdollisuuden valikoituessaan yhdeksi kissoista jotka saivat palata maan päälle hyvittämään syntinsä. Mustaruusu itse on vielä epävarma siitä mikä tarkoitus tällä on, mutta yksi asia on selvä; Hän ei enää ikinä halua joutua takaisin siihen kärsimykseen mitä joutui Pimeyden metsässä kokemaan.

Pelissä tapahtunut:

Noustuaan Luukuopasta Mustaruusun löysi tätä vartioinut Aavekipu. Vanha kolli ohjasi tämän Jääklaaniin - mikä sattui tämän onneksi olemaan myös fyysisesti lähin klaani. Tästä oli tosin myös hyötynsä, kukaan Jääklaanissa tuskin tuomitsisi häntä menneiden tekojensa takia, jos nämä niitä edes tiesivät.
Hetken perinteisenä soturina toimittuaan ja Yöklaanin hyökkäykseen mukaan liityttyään naaras oli kuitenkin saanut tarpeekseen työnteosta - niimpä hän marssi suoraan Kenraali Joutsentähden puheille. Hän esitti tälle varastamiaan yrttejä ja onnistui puhumaan itselleen Parantajan paikan klaanista - Liljasyke kun oli poissa eikä klaanilla tällä hetkellä ollut pätevää Parantajaa. Niimpä Mustaruusu pääsi pois rivisotilaiden rankasta työstä ja sai jälleen nauttia hieman rennommista päivistä - tosin nyt hänen töihinsä kuului myös lukuisien loukkaantuneiden parantaminen.
Mutta tätä helppoutta ei jatkunut kauaa. Mustaruusu sai itselleen oppilaan Hallatassun, ja vaikka tämä helpotti parantajan omaa työtaakkaa oli tuon kouluttaminen haastavaa. Hallatassu oli fiksu kissa ja oppi nopeasti, mutta tämän tarkka ja terävä luonne oli erittäin pahasti ristiriidasssa Mustaruusun oman rennon olemuksen kanssa. Silti, jollain oudolla tavalla, on kaksikon välille kasvanut yllättävän läheinen suhde.



- Mustaruusu on todella laiska siivoaan, niimpä parantajan pesä on tämän jäljiltä yleensä hyvin sotkuinen.
- Alunperin naaraan emo toivoi tyttärensä saavan loppupäätteen 'Ruusu', sillä mustat ruusut usein kuvastavat kuolemaa ja suremista.
- Aluksi mietin hahmolle nimeä 'Mustasurma', sillä se olisi sointunut hyvin menneisyydessä olleeseen kulkutautiin ja naaraan tappavaan parantajatoimintaan, mutta lopulta se ei tuntunut nimeltä mikä annettaisiin parantajalle.