Pilviklaani
Nov 6, 2021 17:35:06 GMT 2
Postannut Sirita Nov 6, 2021 17:35:06 GMT 2
PILVIKLAANI
❖ VIEKKAUS JA SITKEYS ❖
❖ VIEKKAUS JA SITKEYS ❖
❖❖❖
Pilviklaani (eng. CloudClan) on uusi tulokas Laakossa, mutta sen alkuperä on kaukaisessa menneisyydessä. Klaanien alkuperäisessä kodissa Pilviklaani oli klaaneista neljäs, joka hallitsi avaria niittyjä ja korkeita kivikkoja. Nykyään klaanin alueet ovat hyvin samankaltaisia, mukaan mahtuu myös muutama metsäalue. Pilviklaani hajosi Jääklaanin tekojen myötä, mutta onnistui keräämään rippeensä ja elämään muista klaaneista erillään. Moni Laakson kissa on unohtanut Pilviklaanin olemassaolon kokonaan ja klaanin paluu sekä läsnäolo ovat jääneet monelta huomaamatta. Klaani kuitenkin kerää rivejään, pyrkii vahvistumaan. Pilviklaani on saapunut Laaksoon jäädäkseen.
Alunperin, koottuaan jo kerran rivinsä hajoamisen jälkeen, Pilviklaani tosiaan eri alueella kuin muut klaanit. Kissat jakoivat alueen susien kanssa, jotka viimein kyllästyivät klaanin läsnäoloon. Susien hyökkäyksen myötä Pilviklaani joutui jälleen pakenemaan. Moni kissa menetti henkensä, mutta klaani kuin sattuman kautta löysi tiensä Laaksoon. Parantaja Aavikkosalvia sai Tähtiklaanilta ennustuksen vaaleasta kissasta, joka veisi Pilviklaanin jälleen kukoistukseen. Kun klaani tapasi Hallavan, kissan jolla oli jo kytkökset Pilviklaanin menneisyydessän ja joka oli nähtävästi saanut uuden mahdollisuuden elämässä, oli selvää kuka asettuisi johtoon. Hallavatähti on ottanut ohjat tassuihinsa ja klaani pärjää suhteellisen hyvin, vaikka ei ole vielä ottanut kontaktia muihin klaaneihin. Kaikki eivät välttämättä ole tyytyväisiä yhtäkkiseen mystiseen päällikköön.
Nykytilanne
- Klaani elää suhteellisen normaalia elämään, koettaen ruokkia jäsenensä ja ylipäätään vahvistua.
- Pilviklaani on kuitenkin yhä paljon pienempi kuin muut klaanit.
- Muut klaanit eivät tiedä Pilviklaanin läsnäolosta; Virtaklaani on ainoa joilla on jotain tietoa uuden tulokkaan olemassaolosta.
- Koska klaani on pieni, on sillä suurempi mahdollisuus hyväksyä ulkopuolisia riveihinsä, mutta kuten mainittu, se ei tarkoita helppoa elämää.
- Tieto klaanin olemassaolosta on kirinyt pikkuhiljaa. Tämä on johtanut siihen, että Jääklaanin komentaja Samettikynsi on tullut utelemaan klaanin menoista.
- Varapäällikkö Teerihuuto on kuollut. Uutta varapäällikköä etsitään.
Suhtautuminen muihin klaaneihin
Ukkosklaani: neutraali
Virtaklaani: neutraali
Yöklaani: neutraali
Jääklaani: neutraali
Ulkopuoliset: neutraali
Kulttuuri
Pilviklaanin elämän suurin osa ovat kyvykkyys liikkua nopeasti ja ketterästi. Pitkäjalkaisuus on huomattavin seikka klaanin kissojen ulkonäössä. Niityt, pellot, kaikenlaiset avarat maisemat tuntuvat olevan näiden kissojen suosiossa. Tämä saattaa muista klaaneista tuntua kummalta, onhan kissa paljon haavoittuvaisempi avarassa maastossa. Pilviklaanin kissat ovat kuitenkin käteviä tassuistaan. Niin petojen kuin muiden kissojen on vaikea napata, saatika edes tavoittaa pilviklaanilaisia kun nämä niin päättävät. Kivikot ovat myös klaanin suosiossa, näiden ollessa käteviä myös liikkumaan tällaisessa maastossa.

Klaani on tunnettu sotureistaan joita kutsutaan juoksijoiksi - kaikista näppärimmät, nopeimmat juoksijat jotka nappaavat saaliin kuin saaliin. Juoksija on aina soturi, mutta jokainen soturi ei ole juoksija.
- Pilviklaanin tavalliseen ruokavalioon kuuluvat jänikset, kaikenlaiset linnut sekä ajoittaiset kivikoissa vipeltävät liskot
Varsinaisia ulkonäkökriteerejä ei klaani omaa, mutta moni kissa on sulavalinjainen ja pitkäjalkainen. Toinen seikka mikä toistuu kohtalaisen paljon klaanin kissojen värityksessä ovat vaaleat, ruskeat sävyt.
Yleinen pilviklaanilainen on kohtelias ja kunnioittava, mutta tietää oman arvonsa. Vastoinkäymisistä huolimatta klaanin kissat ovat kovin sitkeitä, joten se ja itsepäisyys tuntuu myös kuuluvan piirteisiin. Selviytymisen ollessa hankalaa, osaavat pilviklaanilaiset olla myös viekkaita ja pyrkivät ajatuksissaan olemaan aina muutaman askeleen edellä muita. Yhteisön tuntu on klaanissa myös erittäin voimakas, jokainen tuntuu aina olevan valmis auttamaan omia klaanilaisiaan.
Pilviklaani suhtautuu varovaisella kiinnostuksella ulkopuolisia kohtaan. Koska klaani tietää tarvitsevansa enemmän sotureita, ovat he herkempiä päästämään muita kissoja riveihinsä mutta tulokkaita myös pidetään tarkasti silmällä. Uuden jäsenen täytyy todella todistaa itsensä klaanin silmissä. Pilviklaani arvostaa puhdasverisyyttä, mutta sekalaisen menneisyytensä takia tämä ei ole aina niin tärkeä seikka.
Pilviklaanin kissat ovat omalla tahollaan ylpeitä sekä varmoja päätöksistään. Etenkin tämän klaanin elämään kuuluu harras usko Tähtiklaaniin. Avarien alueidensa myötä nämä kissat uskovat olevansa paremmassa yhteydessä esi-isiinsä, viettessään paljon aikaa tähtitaivaan alla. Tätä uskoa lisää myös, että Laakossa klaanin leirin alta paljastui tunneliverkostoa sekä pieni luola, jonka kattoa täplittävät hohtavat sammalet. Paikka sai nimekseen Tähtiluola, ollen tätä nykyä tärkeä paikka päällikölle että parantajalle. Kukaan ei toki kiellä tavallisia klaanilaisia käymässä luolassa, mutta kohteliaisuus ja hiljaisuus tuolla on soveliasta.
Uskonsa myötä klaanin kissat ottavat myös Tähtiklaanin mahdolliset merkit hyvin tosissaan ja vaikeuksista huolimatta he uskovat kuolleiden klaanin suojelevan heitä.
Tärkeät arvot
Päällikkö: Hallavatähti
Varapäällikkö: Lupiiniturkki
Parantaja: Aavikkosalvia

Juoksija(t): Viimavirta, Jäkäläloikka
Sotureille, juoksijoille, oppilaille, pennuille ja klaaninvanhemmille ei ole määrättyä määrää.