Postannut Pepsiboi Oct 29, 2023 16:03:40 GMT 2
Piikivi
Nimet: Piikivi
Ikä: 3 vuotta (36 kk)
Sukupuoli: Kolli
Verikasti: Kuraverinen (Ukkonen x Yö x Virta x Jää)
Uskonto: Pakana
Klaani: Luopio (Virtaklaani)
Asema: Entinen soturi
Hyve: Kärsivällisyys
ULKONÄKÖ
Piikivi on normaalikokoinen kollikissa, jolla on yleensä vino virne ja rauhallinen katse. Monille hän näyttää ensisilmäyksellä vähän pelottavalta tai ilkikuriselta, varsinkin, kun hänen suuret korvansa kiertyvät kuin pirunsarvet. Silti, hän on kohtalaisen pienikokoinen ja rento, minkä seurauksena moiset ajatukset sulavat nopeasti pois. Värimaailma Piikivessä on hallitseva mustavalkoinen, pienillä harmailla läikillä.
Musta väri kietoo hänen etukroppansa tummaan liiviin, ulottuen vielä korvien ja silmien päälle kuin eräänlainen maski. Tummat merkinnät korostavat kollin tummia silmänalusia, vaikka silmät itse ovatkin kirkkaat ja eripari väriä. Hänen oikea silmänsä on tumman violetti ja toinen tumman vihreä. Mustien kasvokuvioiden välistä tulee pieni harmaa “nuoli”. Harmaat ovat myös kollin korvansisustat ja töpöhäntä.
Valkoinen on toinen hallitseva väri Piikiven turkissa. Lukuunottamatta edellämainittuja mustia ja harmaita kuvioita ja mustia takajalkoja ja muutamaa mustaa varvasta etutassuissa, on hän kokonaan valkoinen. Valkoisia pilkkuja on kollin eturuumiissa, muistuttaen hieman tähtitaivasta. Pilkut ovat kuitenkin vain tietyssä kohtaa.
LUONNE
Piikiven olemuksessa on kahdenlaista vaihdetta. Yleensä muiden seurassa ollessaan hän on hyvin pirteä ja huumorintajuinen. Hän tykkää sepitellä sitä sun tätä, loruilla ja laulella muiden samankaltaisten soturien kanssa, eikä juuri jaksa kiinnostua liian vakavista puheenaiheista. Laakson asiat ja murheet ovat asioita, joita kolli suorastaan välttelee tai hiljenee samantien, jos hänen seurassaan ne ottaa puheeksi. Toki hänellä on mielipiteitä asioihin, hän ei vain juuri halua niitä kelle tahansa jakaa. Siksi hänellä onkin tapana enemmän vain vitsailla, rupatella ja tehdä typeriä asioita muiden samanhenkisten kanssa. Ei ole juuri mitään, mihin kolli ei pienestä yllytyksestä lähtisi, kunhan se ei ketään satuta ja kaikilla on hauskaa.
Piikiven ilkikurisuus näkyy parhaiten silloin, kun hän tekee töitä auktoriteettien tai pentu- tai oppilasikäisten kanssa. Turhankin vakava päällikkö tai varapäällikkö saa nopeasti tuta, kuinka hankala kolli osaa olla, jos häntä käskytetään väärin tai hän ei ole samaa mieltä käskyistään. Piikivi on pohjimmiltaan aina ollut oman tiensä kulkija, eikä hän siksi juuri lähde muiden komenteluun ellei auktoriteettihahmo satu olemaan myös hänen ystävänsä tai jotenkin osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen. Koskaan Piikivi ei suostu tekemään mitään, missä ei itse näe syytä tai perää. Monelle saattaa vaikuttaa, ettei hän juuri ota asioita tosissaan, mutta todellisuudessa Piikivi pitää vain hauskaa auktoriteetin kustannuksella, jos hänen mielestään tämä ei ole arvoaan ansainnut.
Mitä pentuihin ja oppilaisiin tulee, Piikivi on näiden parissa hieman pelottavan hassuttelijan maineen saanut. Kollilla on tapana säikytellä ja pelotella nuorikkoja kauhutarinoilla tai ulkonäöllään omaksi huvikseen, mutta moni pentu, joka on uskaltanut hänen tarinoitaan kuunnella, on oppinut Piikiven olevan vain hieman hassu ja kummallinen setä, joka härnää kiusatakseen. Aina kovin pettynyttä hän esittää, kun hänen “salaisuutensa” selviää, vaikka oikeastaan tämäkin on vain vitsailua. Kun tilanne sitä vaatii, on Piikivi hyvin luotettava aikuinen, joka mieluusti asettaa itsensä nuorempien ja vaaran väliin.
Kollin toinen vaihde on se, millainen hän on yksin ja parempien ystäviensä kanssa. Toki hän on vitsaileva ja nauravainen lähimmäistensä seurassa, mutta näitä ei kauhean suurta ryhmää Piikivellä ole, eikä hän juuri tarvitse paljoa. Kolli viihtyy paljon omissa oloissaan, ehkä hieman liikaakin, uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Hänellä on tapana pohtia paljon maailmaa ja sen menoa, mikä puolestaan ajaa hänet varsin alakuloisiin tunnelmiin. Näistä ajatuksista ei hän juuri tykkää muille puhua elleivät itse ota puheeksi.
Piikivi on sydämessään hyväntahtoinen, eikä nauti riidasta. Siksi hän on täysin kyllästynyt klaanikissojen ylimieliseen näkemykseen, niin toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. Kolli ei vedä eroja Jääklaanin ja muiden klaanien välille myöskään, vaan tietää historiansa. Hän tietää jokaisen klaanin olleen joskus väärässä ja julma. Piikivi usein jää ajatusmaailmansa takia ulkopuolelle, eihän hänellä tunnu olevan uskollisuutta kenellekään muulle kuin itselleen, ja vaikka hän on kovin tottunut siihen, ottaa tämä yksinäisyyden tunne koville aina välillä.
Tähtiklaani saa erityisen maininnan Piikiveltä. Kyse ei ole niinkään henkilökohtaisesta ongelmasta, tai siitä, että Pii on valittu kärsivällisyyden hyveeksi. Hän yksinkertaisesti uskoo kaikenlaisten sääntöjen ja uskomusten rajoittavan yksilön omaa kykyä ajatella tai tulla omiin johtopäätöksiin asioista. Tähän vaikuttaa varmasti paljon se, että hän on kuraverisenä kissana Virtaklaanissa saanut kokea paljon soturikulttuurin rumempia puolia.
Muiden kanssa Piikivi on hyveen mukaan äärimmäisen kärsivällinen ja hän uskoo monien voivan kasvaa, jos heille yksinkertaisesti antaa mahdollisuuden. Niihin, jotka taas valitsevat tahallaan vetää muita alas tai aiheuttaa turhaa eripuraa, on Piikivi hyvin pettynyt, mutta ei ole kummoinen taistelija ja siksi yleensä ei voi tehdä mitään muuta kuin uhota. Juuri oma avuttomuus on se, mikä Piikiven saa turhautumaan ja masentumaan helposti, ja se on hänelle suurin murheen aihe. Hän haluaisi pystyä olemaan parempi ja auttamaan kaikkia, muttei yksinkertaisesti voi.
Tiivistettynä, Piikivi on hyvin mukava ja rento kissa, joka haluaisi auttaa kaikkia, mutta hänen oman tiensä kulkeminen ja muiden kannustaminen siihen joskus etäännyttää häntä muista. Kolli ei nauti yksinäisyyden tunteesta, vaikka on oppinut sen hyväksymään. Hän ei välitä puhua syvällisiä kaikkien kanssa, vain läheistensä, eikä aina silloinkaan, vaan yrittää kantaa taakat ja paineet yksin.
MENNEISYYS
Piikiven vallannut hyve halusi aloittaa elämänsä täysin puhtaalta pöydältä, joten tuo meni pentuun. Tuo oli ollut kauan Tähtiklaanissa ja tuon oma olemus oli lähes täysin kadonnut, joten sopeutuminen uuteen ruumiiseen ei ollut vaikeaa. Itse Piikivi ei paljoa ole lyhyen elämänsä aikana ehtinyt tekemään. Hän syntyi klaanin ulkopuolella, kuraverisenä entisille klaanikissoille, jotka olivat suhteensa takia saaneet häädön klaanistaan. Emo oli raskaana häädön aikana ja pari vaelsi ympäri laaksoa yrittäen etsiä turvaa, missä tämä olisi saanut synnyttää pentunsa rauhassa. Klaanikissat kuitenkin ajoivat luopiot pois alueiltaan ja Jääklaanin aluetta pari yritti tarkoituksella välttää. Piikiven isä oli puoliksi Jääklaanin verta, mutta oli rakastunut Yöklaanissa asuvaan naaraaseen. Tämä oli herättänyt paljon närää molemmissa klaaneissa, minkä takia pariskunta joutui pakoilemaan Jääklaania.
He lopulta löysivät turvaisan paikan, jossa jatkaa eloa vähän aikaa. Maailman murheet melkein unohtuivat, kun nuori pentu putkahti heidän synkeään elämäänsä ja ensimmäiset puoli vuotta pennun elämässä olivat varsin rauhalliset. Aina välillä Piikiveksi ristityn pennun vanhemmat joutuivat siirtymään perheineen, mutta Piikivi ei tätä paljosti miettinyt, se oli vain normaalia hänelle ja perheelle. Vanhemmat selittivät hyvin tarkasti, miksi klaanikissojen alueita tuli välttää, etenkin Jääklaanin. Siitä huolimatta pennun isä teki erittäin selväksi, ettei Jääklaani ollut täynnä vain pahoja kissoja, vaan kertoi omasta perheestään ja lapsuudenystävistään. Kollin kumppani ei tiennyt tämän sepittävän moisia tarinoita heidän pojalleen.
Eräänä iltana Piikivi oli isänsä kanssa metsällä, kun myrskypilvet alkoivat kerääntyä horisonttiin. Isä totesi, että olisi parempi lähteä kotiin, mutta kotimatkalla he törmäsivät kissaan, jota luopiopariskunta oli yrittänyt vältellä koko tämän ajan; kuolonkaartilainen. Piikivi katsoi, kun hänen isänsä yritti neuvotella jääklaanilaisen kanssa, saaden vastaukseksi vain kuolonkaartilaisen katuvan kertauksen tehtävästään ja siitä, mitä tapahtuisi, jos hän ei onnistuisi suorittamaan sitä loppuun. Piikivi isä ymmärsi, mutta pyysi, ettei hänen pentunsa joutuisi maksamaan hänen virheistään. Viimeisenä ystävällisyyden eleenä kuolonkaartilainen hyväksyi tämän ja antoi Piikiven kävellä kotiin, toki vain ilman isäänsä.
Jo pentuna Piikivu oli oppinut kuuntelemaan vanhempiaan, ja siksi hän rankkasateessa juoksi nopeasti kotiin kuten isä käski. Kun hän selitti tilanteen äidilleen, hän ei ymmärtänyt, miksi tämä oli niin murtunut. Hän sai kuulla totuuden vasta, kun he seuraavana päivänä emonsa kanssa palasivat metsäaukiolle, jossa kuolonkaartilainen oli tullut vastaan, ja löysivät kuolleen perheenisän. He hautasivat tämän hiljaisuuden vallitessa, mutta Piikivi ei saanut mielestään sitä, olisiko hän voinut tehdä jotakin eri tavalla, olisiko hän voinut auttaa isäänsä.
Kauaa ei Piikivi voinut tätä miettiä, koska emo oli jo valmiina siirtymään eteenpäin. He jatkoivat matkaansa ilman isää, mutta Piikivi huomasi äitinsä vaipuvan enemmän ja enemmän omiin maailmoihinsa. Jatkuva matkaaminen ja ruuan etsiminen oli raskasta yksinhuoltajaemolle ja lopulta emon täytyi myöntää itselleen, ettei ruokaa ollut tarpeeksi vielä kylmän talven jäljiltä. Täten hän joutui kääntymään paljon vihaamiensa klaanien puoleen. Lähin klaani oli Virtaklaani, missä naaraalla oli joskus ollut juuria. Hän päätti yrittää onneaan, mutta ongelmaksi osottautui se, ettei Piikivi osannut uida.
Emo ja pentu joutuivat kiertämään joen rantaa pitkään ennen kuin löytyi viimein hyvä ylityskohta. Ilta oli jo hämärtynyt ja emo antoi poikansa mennä edeltä, varmistaen tämän turvallisen vastarannalle pääsyn. Muutaman kilometrin päässä yläjuoksulla vanha majavan pato alkoi ratkeilla kevättulvien myötä ja toisin kuin Piikivi, aikuinen, soturikoulutuksen saanut naaras kuuli veden kohinan vähän ennen sen näkymistä. Emo nappasi pennun suuhunsa ja ehti juuri juosta puoleen väliin jokea, heittämään pentunsa vastarannalle, mutta Piikivi puolestaan kääntyi ympäri vain nähdäkseen murtuneen padon pyyhkäisevän hänen emonsa joen virtaan.
Piipentu tiesi, ettei yksin voinut auttaa emoaan, joten hän alkoi epätoivoisesti huutaa ja juoksemaan näitä virtaklaanilaisia tavoittaakseen. Lopulta kahden kissan partio tuli vastaan ja Piikivi selitti tilanteen. Soturilaissa sanottiin, että pentua tuli aina auttaa, oli tämä mistä tahansa. Siksi soturit ottivat vain pennun mukaansa, eivätkä kuunnelleet tämän sanoja emostaan, varsinkaan, kun he eivät tienneet oliko tämä luotettava. Jääklaani oli aiheuttanut jo paljon kipua Virtaklaanille, eivätkä he olleet erityisen innokkaita vaarantamaan henkeään ventovieraan takia.
Nuori kolli tuotiin Virtaklaaniin, missä hän selitti tarinansa ja yritti yhä hämmentyneenä saada klaanikissoja auttamaan hänen emonsa etsimisessä. Tämä oli turhaa. Klaanin päällikkö kuitenkin tarjosi pennulle vaihtoehdoksi jäädä heidän klaaniinsa tai jatkaa matkaa yksin. Piikivi seurasi emonsa neuvoja ja jäi klaaniin, vaikkei erityisesti olisi halunnut. Hän ymmärsi viimein vanhempiensa ongelmat klaanikissojen kanssa. Etenkin nimi “kuraveri”, jota hän ei aiemmin ollut kuullut, sointui rumasti Piitassuksi “ylennetyn” pennun korvaan. Vaikka hänen mestarinsa oli hyvin vakava ja koulutti oppilastaan samoin kuin olisi puhdasta virtaklaanilaista, ei se ollut tarpeeksi peittämään klaanikissojen mielipiteitä Piin korvilta.
Piitassu ei ollut niinkään katkera tai harmistunut. Hän ei yksinkertaisesti vain ymmärtänyt, etenkään Tähtiklaania ja tästä puhumista. Konsepti siitä, että oli lähes kaikkivoipa, muttei suostunut auttamaan pulassa olevia oli Piitassulle kummallinen ja vieras, aina turhautumiseen asti. Siksi hän jo nuorena kielsi Tähtiklaanin, mikä ei Virtaklaanin riveissä ollut kovin hyvällä katsottu piirre. Kun Piitassu yritti selittää näkemystään, sai hän vastaukseksi vain outoja katseita ja sanomisia siitä, että jokainen oli kokenut kovia. Samalla muut tassuikäiset kertoivat, etteivät Piitassun vanhemmat olleet päässeet Tähtiklaaniin, koska olivat luopioita. Kolli tiesi tämän olevan ilkeitä sanoja, mutta osa hänestä silti mietti, oliko tämä totta.
Nuori oppilas ylennettiin muiden ikäistensä joukossa soturiksi. Päällikkö antoi kollille takaisin tuon nimen, Piikivi. Kauaa ei kolli ehtinyt soturina olla, ja hän oli erityisen yksinäinen, vaikka yrittikin tutustua muihin. Hän ymmärsi, ettei häntä juuri kaivattu ja kohteliaasti astui omiin oloihinsa. Pentujen keskuudessa nuori soturi oli kuitenkin suosittu ja hän mielellään viihdytti näitä värikkäällä kielenkäytöllä.
Eräänä päivänä klaaniin tuli raportteja erakkokissoista, jotka olivat leiriytyneet Virtaklaanin alueelle. Varapäällikkö Särmäketo oli tästä erittäin näreissään ja valitsi Piikiven parikseen, koska muita ei ollut paikalla. Kaksikko lähti etsimään erakoita, jotka he löysivät, vaan Särmäketo ei kamalasti kysymyksiä kysellyt. Hän käski ulkopuolisia lähtemään tai muuten. Erakot olivat hetken hämmentyneitä, vedoten siihen että ruokaa ei ollut ja Jääklaani oli yhtä vaarallinen heille, jos he eivät halunneet liittyä heidän riveihinsä.
Piikivi oli kuullut paljon huhuja Särmäkedosta, etenkin tämän suhtautumisesta ulkopuolisiin. Usein kolli oli uskonut näiden olevan vain liioitteluja, mutta kun Särmäketo lopulta kävi erään erakon päälle, alkoi Piikiven usko varapäällikköön horjua. Muut erakot ottivat ja lähtivät, mutta Särmäketo oli hyvin kovakourainen jäljelle jääneen kanssa. Vaikka naaraan ei ollut tarkoitus tappaa erakkoa, ymmärsi Piikivi tilanteen vakavuuden väärin ja teki hänen pahaa katsoa moista turhaa raakalaisuutta. Lopulta soturi hyppäsi oman varapäällikkönsä kimppuun ja käski erakon paeta, mitä tämä aikailematta teki. Särmäketo ei kuitenkaan katsonut hyvällä, että Piikivi oli vetänyt kyntensä esille. Hänet tuotiin takaisin leiriin ja tilanne selitettiin. Monelle tämä vain vahvisti heidän epäilyksensä Piikivestä: häneen ei voinut luottaa.
Vaikka Piikivi yritti selittää, ei enää sen takia, että olisi halunnut jäädä vaan sen takia, että moinen tuomitseminen tuntui väärältä, ei hänen sanansa taaskaan nousseet enemmistön yli. Hänet karkoitettiin klaanista, ja kolli lähti hiljaa, ilman meteliä. Siitä asti hän on vaeltanut luopiona vanhempiensa tapaan, yrittäen auttaa jokaista hänen tielleen tullutta eksynyttä sielua. Kolli ei vielä tiedä yhteyttään Tähtiklaaniin tai hänen tarkoitustaan.
_____________________________________________
Sukulaiset ja suhteet:
Emo & Isä - kuolleet
Sukulaiset ja suhteet:
Emo & Isä - kuolleet
Särmäketo, Virtaklaani (Sirita)
Kollin entinen varapäällikkö, jonka päälle hän kävi. Ei kanna kaunaa Särmäkedolle, ja on tietoinen tämän paremmista puolista. Siitä huolimatta välttää mieluummin hänen kanssaan keskustelua, koska ei ole naaraan kanssa samaa mieltä monistakaan asioista.
Extra:
- Erittäin huono uimari.
Kollin entinen varapäällikkö, jonka päälle hän kävi. Ei kanna kaunaa Särmäkedolle, ja on tietoinen tämän paremmista puolista. Siitä huolimatta välttää mieluummin hänen kanssaan keskustelua, koska ei ole naaraan kanssa samaa mieltä monistakaan asioista.
Extra:
- Erittäin huono uimari.
- Tietää vähän sitä sun tätä klaanien erilaisista myyteistä.
- Ei ole kummoinen taistelija.
- Ei muista lainkaan mitään edellisestä elämästään ja nauraa väitteille, että olisi muka jokin uudelleensyntynyt Tähtiklaanin kissa.
- Ei ole kummoinen taistelija.
- Ei muista lainkaan mitään edellisestä elämästään ja nauraa väitteille, että olisi muka jokin uudelleensyntynyt Tähtiklaanin kissa.
