Pöllökirku

ULKONÄKÖ

Uskonnollisuudesta Pöllökirku ei koskaan ole henkilökohtaisella tasolla ollut hirveän kiinnostunut. Se kyllä tiedostaa Tähtiklaanin ja Pimeysklaanin ja etenkin ensimmäinen kiehtoo sitä konseptina, mutta suurta uskoa sillä ei ole. Kissa pohtiikin juuri sitä, onko oikein että suuremmat voimat hallitsevat elävien kissojen elämää enteillä sun muilla. Sen mielestä klaanien pitäisi saada itse päättää tekemisensä, kunhan pysyvät ruodissa. Se ei jotenkin kykene luottamaan että jokin taho olisi kaikkitietävä ja uskookin että myös Tähtiklaani voisi käyttää valtaansa väärin.
Pöllökirku ei siis ole ihan kaikista stereotyyppisin Virtaklaanin kissa, mutta se on suhteellisen mukava ja lopulta ihan hyväntuulinen arkuudestaan huolimatta. Jos se saa kunnon ystäviä, on se heille hyvin kiitollinen ja uskollinen sekä kantaa näistä helposti huolta. Hyvässä seurassa se myös avautuu omista epävarmuuksistaan paremmin, kuten myös vitsailee ja puhelee äänekkäämmin.


Pöllökirku syntyi ainoana pentuna Virtaklaanin sotureille, Taimenhännälle ja Särmäkedolle. Molemmat vanhemmista olivat varsin ansioituneita sotureita ja klaani arvosti heitä, joten vanhemmat odottivat pennultaan paljon, etenkin emo Särmäketo. Pennulla oli ruskea pilkullinen turkki, muistuttaen paljolti pöllöä, joten sen mukaan pentu saikin nimensä. Pöllöpentu kuitenkin osoittautui nopeasti vähän… erilaiseksi kuin vanhemmat olivat odottaneet. Säikky ja arka pentu ei hirveästi tykännyt leikkiä muiden pentujen kanssa, etenkin leikkitappeluiden sytyttyä se mieluummin pinkaisi parkuen emonsa huomiin. Särmäketo oli harmissaan että hänen tyttärensä ei tuntunut omaavan vankkaa luonnetta niinkuin hän oli toivonut. Taimenhäntä olikin paljon myötämielisempi Pöllöpentua kohtaan ja pyrki aina rohkaisemaan tätä tarpeen tullen. Selvää olikin, että pennusta tuli paljon läheisempi isänsä kanssa kuin emon, jolla oli tapana enimmäkseen sättiä Pöllöpentua pelkuruudesta. Vanhemmat kuitenkin tulivat toimeen ja vaikka pentu ei oikein halunnut kuulla äitinsä mielipiteitä ja kehittikin jo tässä vaiheessa stressiä perheensä odotuksia kohtaan. Naaras sai kuitenkin kasvaa oppilasikään asti varsin normaalisti.

Pöllöpennusta tuli Pöllötassu ja omiin käpäliinsä kompasteleva nuorikko sai mestarikseen Saarnimarjan, harmaaturkkisen, hyväntuulisen ja leppoisan nuoren soturin. Pöllötassu oli Saarnimarjan ensimmäinen oppilas ja tietysti tämä oli siitä innoissaan, mutta rauhallisen luonteensa ansioista tämä sopi vallan mainiosti aralle oppilaalle opettajaksi. Saarnimarja opettikin kaikki tietonsa Pöllöpennulle eikä rankaissut tätä kovin sanoin epäonnistumista, niinkuin Särmäkedolla oli tapana tehdä. Saarnimarja kannusti oppilastaan ja kaksikosta tuli varsin läheiset. Pöllötassu ei koskaan oikein tiennyt ajatteliko hän Saarnimarjaa siskona tai toisena äitinä, mutta lähestulkoon perhettä hän koki harmaan kissan olevan. Tältä tämä oppi kalastamisen, hiipimisen, hiljaisesti liikkumisen. Saarnimarja keräili nättejä asioita pesäänsä kuten moni muukin Virtaklaanin jäsen ja kerran toi oppilaalleen löytämänsä pöllön sulan. Hyvää onnea tuomaan. Pöllötassu oli vallan kiitollinen ja kiikuttikin sulan omaan pesäänsä muiden oppilaiden keskelle. Saarnimarja aina kehotti Pöllötassua olemaan ylpeä virtaklaanilainen eikä välittää siitä mitä muut sanoivat. Aika tuli kun nuori kissa nimitettiin myös soturiksi, saaden nimen Pöllökirku. Taimenhäntä ja Saarnimarja molemmat kovasti onnittelivat uutta soturia, joka ei ehkä taidoiltaan ollut mitenkään tavanomaista erikoisempi, mutta ylpeitä he olivat silti. Pöllökirku oli oppilasajastaan suurimman osan viettänyt Saarnimarjan kanssa, joten nytkin se päätyi kulkemaan harmaan soturin matkassa. Entinen mestari oli hyvä ystävä ja Pöllökiljulle läheisin kissa loppujen lopuksi.

Kuitenkin klaanien alueilla alkoi tapahtua ja asiat muuttuivat synkemmiksi. Saarnimarja tuomitsi tälläisen mutta uskoi että Tähtiklaani pitäisi huolta, että asiat vielä menisivät oikeaan suuntaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, kun Virtaklaanin täytyi lähteä omalta alueeltaan pakoon. Pöllökirku vanhempineen pääsi kuin pääsikin karkuun. Saarnimarja myös, mutta tämä päätti palata auttamaan niitä jotka eivät vielä olleet päässeet pakosalle. Pöllökirku yritti estellä, mutta Saarnimarja vakuutti että Tähtiklaani suojelisi häntä ja hän tulisi takaisin.
Pöllökirku odotti turvassa, pitäen toivoa yllä niin paljon ja kauan kuin pystyi. Saarnimarja ei kuitenkaan koskaan palannut. Nuori soturi koki kovan kolauksen ja arkeni entisestään, nyt kun tärkeä henkilö ei enää ollut hänen rinnallaan. Pöllökiljun usko Tähtiklaaniin myös hupeni, eivät ne selvästi olleet kiinnostuneet pelastamaan hänen ystävänsä henkeä tai Virtaklaania ylipäätään. Lopulta klaani kuitenkin pääsi palaamaan kotiinsa ja Pöllökirku vetäytyi lähinnä omiin oloihinsa. Kuitenkin se on jo enemmän alkanut liikkua Virtaklaanin mailla ja muiden seurassa, koettan päästä yli Saarnimarjan menetyksestä.