Aavikkosalvia

Nimi
Aavikkosalvia

Nimet
Aavikkopentu
Aavikkotassu

Ikä
37 kuuta

Sukupuoli
Kolli

Ääni
Hannibal - Mads Mikkelsen

Musiikkia
Soittolista

Verikasti
Puhdasverinen (Pilviklaani)

Uskonto
Tähtiklaani

Klaani
Pilviklaani

Asema
Parantaja



Suku

Emonemo [kuollut] – Pilviklaanilainen

Emonisä [kuollut] - Pilviklaanilainen

Isänemo [Kuollut] - Pilviklaanilainen

Isänisä [kuollut] - Pilviklaanilainen


Emo: Lupiiniturkki – Pilviklaani [Elossa] (Ninjis)

Isä: Fasaanilento  - Pilviklaani [Kuollut]

Sisko: Aavakatse [elossa] (Lappis)

Entinen oppilas: Kaikutassu NPC [kuollut]

Kuvan teki @wolfstory (Kiitos )

Ulkonäkö

Aavikkosalvia on solakka, pitkäjalkainen sekä suurikorvainen kissa, joka muistuttaa hyvin paljon Serengeti/itämäistä kissaa. Tällä hetkellä kolli on alipainoisen näköinen.

Huomattavia piirteitä kollilla on puuttuva korva sekä samalla puolella oleva valtava arpi kasvoissa. Parantajalla puuttuu myös toinen takajalka mutta kolmijalkaisuus ei ole ainakaan kollille itselleen haitaksi.

Suuret korvat sekä itämäisen pidemmät kasvot ovat hyviä tuntomerkkejä Aavikkosalvialle.

Turkin pituus on lyhyttä mutta muuten pehmeää ja ehkä aavistuksen karheaa etenkin arpisten alueiden lähettyvillä. Väritykseltään Aavikkosalvia on ruskean kirjava ja turkin kuviointi jäljittelee vahvasti tabby kuviota eli satunnaisia laikkuja kuten raitoja löytyy tummempina kohtina Aavikon turkista. Huomattavasti vaaleampaa ruskeaa sävyä löytyy silmien alta, suun ympäriltä, kaulasta aina vatsaan sekä hännän alle.

Silmät ovat keltavihreät ja kapenevat enemmän ylöspäin.

Luonne

Aavikkosalvia on ulkoisesti hyvin rauhallinen ja kärsivällisen oloinen kissa. Elämä on kohdellut kollia rankasti mutta se mikä ei tapa, vahvistaa. Aavikkosalvian kohdalla se pitää todella paikkaansa. Kaikista oletuksista ja todennäköisyyksistä huolimatta Aavikkosalvia onnistui saavuttamaan edes jotain merkittävää elämässään. Solakan kissan ei ole koskaan tarvinnut korottaa ääntä, sillä tämä olettaa, että toiset kuuntelevat häntä asemansa takia.

Halutessaan kolli osaa olla myös vieraanvarainen, hurmaava sekä karismaattinen. Vain, jos siitä on hyötyä hänelle itselleen.

Kolli luottaa vain harvoihin kissoihin elämässään ja ne harvat ovat perheensä. Joten ei ole ihme, jos Aavikkosalvia käyttäytyy kuin eri kissa siskonsa seurassa kuin ventovieraan. Parantajasta huomaa kyllä, kun on onnistunut saamaan tämän luottamuksen puolelleen. Helppoa se ei ole.

Parantaja on antautunut työlleen täysin, vaikka päätyi hieman ikävien sattumusten takia siihen missä on nyt. Kolli tietää paljon parantamisen keinoista mutta on hyvin tietoinen myös myrkkyjen olemassa olosta.

Aavikkosalvia vihaa erittäin suuresti sellaisia kissoja, jotka satuttavat heikompia, sillä se tekee satuttavasta osa puolesta heikon. Paljon syvempää vihaa Aavikkosalvia kokee menneisyydestä tuttua Sumukynttä kohtaan, joka melkein tappoi nuoren Aavikkosalvian, satutti rakasta emoaan henkisesti ja kokee myös että on vaaraksi siskolleen. Mikäli kolli on elossa.

Perhe on todella tärkeässä asemassa, joten parantaja välittää niin emostaan kuin siskostaan todella suuresti. Nämä kaksi kissaa olivat olleet suurin motivaation lähde Aavikon nuoruudessa, kun elämä kohteli kissaa ikävästi.

Aavikkosalvia uskoo Tähtiklaaniin hyvin paljon ja on kiitollinen näille mystisille kissoille, jotka antoivat pilviklaanin vereä kantavalle kissalle mahdollisuuden olla hyödyksi. Kolli vain toivoo, että kaikista hyvistä teoista huolimatta Tähtiklaani ei hylkäisi häntä.

(Kuvan tekijä: minä)

Menneisyys


Aavikkosalvia syntyi kahdelle Pilviklaanin soturille, klaanilaisten eläessä pakolais elämää kaukana klaanin alkuperäisiltä synnyinseuduilta. Tuntemattomista syistä kollin biologinen isä menehtyi silloisen pilviklaanin ollessa heikkona. Tästä kaikesta täysin murheen murtamana Lupiiniturkki onnistui löytämään uuden romanssin, Sumukynnen. Näistä suhde ongelmista nuori Aavikkopentu oli autuaan tietämätön. Pennun tavoin kolli eli onnessaan emonsa siipien suojissa. Lupiiniturkki oli halunnut pitää kaiken salaisuutena ja ehkei kaikki ollut edes tarkoitettua mutta elämä kohteli Pilviklaanilaisia rankasti. Vaikka Pilviklaani oli hajonnut ja klaanin kissat erkaantuneet toisistaan, halusi Lupiiniturkki pitää yllä omaa uskomusta tähtiklaaniin sekä toivoa, että klaaninsa voisi palata vielä synnyinmaille.

Aavikkopennun kasvaessa myös uteliaisuus kasvoi. Nuori kolli oli vain luontaisesti kiinnostunut siitä, miksi elämänsä kulisseissa oli mukana vain emonsa. Se oli kummallista. Kertaakaan ei Aavikkopentu ollut tavannut emonsa nykyistä kumppania ja hyvästäkin syystä, jota ei kolli vielä silloin ymmärtänyt. Ja silloin kun Lupiiniturkki ei ollut paikalla niin nuori pentu ei saanut olla mukana. Kaikki se ruokki uteliaan kissan viettiä ottaa itse selvää asiasta ja siitä mitä emonsa salasi. Uteliaisuus vei nuorikkoa liian pitkälle, sillä eräänä iltana sattui salakuuntelemaan, kun emonsa puhui vieraan kissan kanssa. Tämä kyseinen kissa sattui olemaan Lupiiniturkin silloinen kumppani, Sumukynsi. Hätäinen johtopäätös ajoi siihen, että entä jos tämä kissa olikin hänen isä.

Eräänä päivänä Aavikkopentu lähti etsimään Sumukynttä, sillä tottakai hän halusi puhua kissalle, jonka oletti olevan isänsä. Se oli virhe, todella paha virhe, joka melkein maksoi nuoren kissan hengen. Pieni pentu ehti tervehtiä mutta ei juurikaan sen enempää, kun valtava soturi iski voimalla kohti pienen pennun kasvoja.

Kituva huudahdus kaikui luolastojen seiniä pitkin, jonka jälkeen surkeaa uikutusta ja naukumista jatkui. Verta oli todella paljon ja kaikkialla ja siihen päälle Sumukynsi huusi halveksuen kuinka ei-toivottu Aavikon läsnäolo oli. Kaikkea pahaa ja ilkeää sen ikäiselle kissalle puhumattakaan siitä, kuinka fyysisesti oli soturi käynyt pennun päälle. Lupiiniturkki kuuli pentunsa hätäiset huudot ja äidin vaistolla löysi paikalle nähden vain hyvin traagisen näyttämön. Silloin Lupiiniturkki oli vielä tiine mutta se ei estänyt emoa puolustamasta pentuaan. Vaikka Sumukynsi oli vähällä tappanut vieraan kollin pennun niin tiineen Lupiiniturkin kimppuun kolli ei voinut käydä.

Sillä hetkellä Lupiiniturkki vannoi, ettei aikoisi enää ikinä nähdä Sumukynttä eikä antaisi toisen ikinä tulla pentujensa lähelle. Vaikka aikuiset kissat rakastivat toisiaan niin Lupiiniturkki ei ikinä kääntäisi selkäänsä omille jälkeläisille ja mitä juuri äsken todisti, sai naaraan järkyttymään. Kuka ikinä kävisi pennun kimppuun, oli oma tai ei.

Lupiiniturkki ei jäänyt odottamaan selityksiä vaan otti verisen ja shokissa olevan Aavikkopennun mukaansa ja kiiruhti paikan parantajalle ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Jos pieni pentu oltaisiin tuotu yhtään myöhemmin, niin olisi verenhukka vienyt tämän mennessään. Ikävä arpi jäisi ikuisiksi ajoiksi kollin kasvoihin.

Pian koitti kuitenkin aika, kun Aavikkopennusta tuli viimein Aavikkotassu ja parantuminen oli sujunut loistavasti. Vaikka arpi oli valtava niin se ei hidastanut kasvavan kissan elämää. Ei mennyt myöskään kauaa oppilas seremoniasta, kun Lupiiniturkki synnytti uuden pennun. Naaraspentu sai nimekseen Aavapentu ja urhoollisena isoveljensä lupasi Aavikkotassu pitää huolta siskostaan kuin myös emostaan.

Oppilaana oleminen ei sujunut mitenkään mallikkaasti. Oudot unet vielä oudommista kissoista vaivasi Aavikkotassua. Vieraat kissat yrittivät kertoa sekä näyttää hänelle jotain. Lisäksi unissa oli erottunut toistuvasti jokin tietty kasvi, ehkä yrtti. Edes emollensa ei kolli uskaltanut puhua näistä kummallisista unista.

Aavikkotassu oli lähtenyt kahden muun oppilaan kanssa tutkimaan luolastoja tarkemmin, vaikka heitä oli erikseen kielletty lähtemästä tutuilta alueilta kauemmaksi. Tutkiminen päättyi melko lyhyeen ja erittäin ikävästi. Luolastot kävivät ahtaaksi jopa kolmelle oppilaalle, joten epähuomiossa joku heistä osui huteraan kiviseinämään. Pieni osuma aiheutti lumipalloefektin ja kiviä alkoi irtoamaan enemmän. Epäonnisin oli Aavikkotassu, joka jäi kivivyörymän alle. Painavat kivet eivät liikkuneet minnekään, joten mukana olleet toiset oppilaat lähtivät hakemaan apua, sillä mikään mukavakaan olo ei ollut. Se oli hyvin huolestuttavaa sillä mitä kauemmin oppilas oli kivien alla niin riski parantumattomiin tuhoihin oli suuri.

Kun Aavikkotassu saatiin pois kiviröykkiöstä huomattiin, että toinen oppilaan takajaloista oli murtunut täysin käyttö kelvottomaksi. Jälleen Aavikkotassu joutui pidemmäksi aikaa parantajan hoivaan täysin musertuneena siitä, ettei voisi koskaan olla soturi minkä oli emolleen sekä nuoremmalle siskollensa luvannut. Kolmijalkaisuus hidastaisi ja tekisi soturina olemisesta hankalaa sekä asettaisi selkeään alakynteen verrattuna nelijalkaisiin lajitovereihin. Nuorena kissana oli erittäin hankala hyväksyä sitä, että siirtyisi jo vanhempien ja taistelukyvyttömien joukkoon. Vaikka yksi jalka oli menetetty eivät kummalliset unet loppuneet. Pikemminkin ne muuttuivat aina vain selkeämmiksi ja nyt Aavikkotassu erotti ääniä muttei saanut selvää vieraiden kissojen puheista.

Unien jatkuessa päätti kolli lopulta avautua niistä. Tallainen herätti paljon keskustelua johto asemassa olevien seassa kuten myös silloisessa parantajassa.

Kaikki ne unet ja unien kissat olivat olleet Tähtiklaanista. Emonsa oli kertonut monia erilaisia kertomuksia Tähtiklaanin kissoista, joten täysin vieras ei käsite ollut oppilaalle. Siinä oli paljon käsiteltävää mutta samalla se avasi täyden uuden oven vammautuneen oppilaan elämässä. Ehkei hänestä ollut soturiksi mutta Tähtiklaani oli yrittänyt näyttää tietä toisaalle. Parantajaksi.

Kunhan oppilas tottui uuteen elämään kolmijalkaisena, alkoi tämä ahkerasti opiskelemaan silloisen parantajan opissa. Emonsa oli kannustava, vaikkei kollista tulisi soturia. Parantajana oleminen oli kuulemma yhtä arvokasta kuin soturina oleminen, ellei jopa arvokkaampaa.

Aavikkotassu kasvoi, kehittyi sekä oppi, kunnes viimein ansaitsi tulevan parantaja nimensä; Aavikkosalvia.

Joka päivä tuleva parantaja oppi uutta ja toistaiseksi elämäkin näytti rauhoittuneen. Kun edeltäjänsä ei enää kyennyt toimittamaan parantajan virkaa oli Aavikkosalvian vuoro olla heimon parantaja, joidenka keskuudessa he elivät. Melkein joka päivä oli suoranaista kamppailua, kun toisinaan Tähtiklaani lähetti erikoisia unia kolmijalkaiselle parantajalle. Mutta Aavikkosalvia ei kyennyt tulkitsemaan katkonaisia viestejä. Eikä mestarinsa ollut enää elossa. Aiemmin rauhaisa elämä alkoi tulla päätökseen, kun kissat havaitsivat uuden sekä vaarallisen uhan lähellä leiriä. Sudet. Kohtalokkaana päivänä nämä verenhimoiset pedot hyökkäsivät leiriin, jolloin kaikkien oli lähdettävä.

Kaaoksen sekä hysterian täytteinen päivä ajoi paenneita kissoja takaisin kohti aluetta, josta olivat alun perin lähteneet. Parantajana Aavikkosalvia koki huolta lähteä kuitenkin taaksepäin. Nimittäin parantajan oma oppilas ei ollut mukana. Muitakin kissoja näytti olevan kateissa. Sudet eivät olleet seuranneet kissoja mikä oli kummallista mutta saisivat rakit pysyä kaukana. Kaikesta tapahtuneesta sekä vaaroista huolimatta Aavikkosalvia lähti takaisin päin vain siltä varalta, jos löytäisi jälkeenjääneitä kissoja.

Kolli kävisi vain katsomassa... ja niin teki... kunnes palasi mutta yksin.

Muuta

• Aavikkosalvia ei kuule normaalisti arpeutuneen puolen korvalla mutta toisen puolen huonontunut kuulo ei ole kollille haitaksi
• Kolmijalkaisuudesta huolimatta parantaja on hyvin ketterä 
• Halusi kovasti soturiksi mutta ikävä tapaturma oppilas aikana vammautti Aavikkosalviaa pahasti estäen nämä haaveet