Aavakatse

Vaikka Aavakatseen oma elämä on ollut melko tasaista sama onni ei ole suojellut tämän muuta perhettä, ehkä se oli osaltaan emon ja veljen oma epäonni joka suojasi naarasta samalta kohtalolta.
Tarina alkoi kauan ennen Aavakatseen syntymää Pilviklaanin parissa - tai sen mitä Pilviklaanista on enää jäljellä. Kissat elivät keskenään heimona ja pitivät huolta toisistaan kuin olivat tehneet klaaniaikoinaan. Tähän joukkoon kuuluivat myös Lupiiniturkki ja tämän esikoinen Aavikkopentu, nuoren kollin isä oli kuitenkin menehtynyt ja sureva naaras oli heikkona aikanaan löytänyt uuden romanssin Sumukynnestä, hyvin pian naaras oli uudestaan tiineenä, odottaen tällä kertaa Aavakatsetta.
Ennen kuin naaras ehti kuitenkaan syntymään tämän isoveljen elämä kävi vaikeaksi. Nuori kolli erehdyksissään meni kutsumaan Sumukynttä isäkseen, tästä kolli ei ilahtunut. Veristen tapahtumien seurauksena veli menetti korvansa ja melkein menehtyi verenhukkaan, tiineenä oleva Lupiiniturkki yritti pelastaa poikansa hengen ja käski Sumukynnen pysymään kaukana pennuistaan.

Sen koommin kollia ei nähty eikä Aavakatse ikinä ehtinyt isäänsä kohtaamaan, tämän läsnäolon saattoi kuitenkin tuntea kauan kollin katoamisen jälkeenkin. Kun Aavapentu viimein syntyi oli tämän veli parantunut vammoistaan ja aloitteli juuri elämäänsä oppilaana.
Ensimmäisiä kunnon muistoja perinteisen pennunelämän ulkopuolella oli kun Aavapentu juoksi emonsa kanssa katsomaan veljeään Parantajan pesään. Tutkiessaan luolastoa ystäviensä kanssa tämä oli jäänyt kivivyörimän alle ja haavoittunut vakavasti, toinen tämän takajaloista oli täysin käyttökelvoton ja oli selvää ettei kollista olisi soturiksi. Nuoresta iästään huolimatta jopa Aavapentu ymmärsi asian vakavuuden: Soturithan olivat niitä jotka pitivät huolta heistä kaikista, kuten Aavikkotassu oli pitänyt huolta hänestä ja heidän emostaan.
Aina kun Aavapentu vain luvan sai - ja välillä ihan ilman lupaakin - oli tämä veljensä vierellä parantajan pesässä pitämässä tälle seuraa. He keskustelivat paljon monenlaisista asioista, silloin Aavapentu myös kuuli tarinan veljensä puuttuvan korvan takana, miten Aavapennun isä oli käynyt tämän kimppuun ennen naaraan syntymää. Aavapentu oli tästä omalla tavallaan pahoillaan mikä oli sinäänsä hassua, eihän naaras itse voinut vaikuttaa siihen mitä tapahtui ennen kuin häntä oli olemassakaan. Siitä huolimatta tarinan kertominen ei ajanut sisaruksia erilleen, päinvastoin. Aavapentu oli ylpeä miten Aavikkotassu oli kaikesta tuosta huolimatta aina pitänyt hänestä huolta ja halusi korvata sen jotenkin veljelleen, niimpä hän jo ennen oppilaaksi pääsempistään päätti olla paras soturi mitä Pilviklaani oli ikinä nähnyt. Jos Aavikkotassu ei voisi ikinä tulla soturiksi hän voisi olla soturi heidän molempien puolesta.

Niihin aikoihin kun Aavapennusta tuli Aavatassu ja tämä aloitti soturikoulutuksensa sai Aavikkotassu toisen tien elämälleen: Tämä oli kertonut oudoista unistaan ja sai paikan parantajaoppilaana. Ehkä se ei ollut se tie mitä veli oli itselleen suunnitellut mutta Aavatassu oli siitä huolimatta ylpeä veljestään, tällä tavoin tämä voisi yhä auttaa klaaniaan vaikkei olisikaan soturi.
Aavatassun omat soturiajat sujuivat ilman sen suurempia kommelluksia, naaras oli jo nuorena ottanut opikseen veljensä onnettomuudesta ja vältteli turhia riskejä, hänen piti olla huippukunnossa ollakseen paras soturi mitä oltiin ikinä nähty. Naaras omistautui täysin harjoitteluunsa ottaen kuitenkin reilusti aikaa perheelleen - kun hän ei kerran potilaana juuri veljeään nähnyt tuli tämän luona vierailla säännöllisesti.

Aikanaan Aavatassu sai myös soturinimensä - Aavakatse. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen askel tiellä heimon parhaaksi soturiksi. Tähän mennessä hänen veljensä oli jo saanut oman nimensä, Aavikkosalvia, ja toimi mestarinsa rinnalla yhtenä joukon parantajista, aikanaan tämä otti myös edeltäjänsä paikan heimon ainoana parantajana. Kaiken aikaa Aavakatse teki parhaansa muiden puolesta, käytti synnynnäistä nopeuttaan hyväkseen ja suoritti soturintehtäviään mallikkaasti.

Kaikki muuttui kun sudet löysivät Pilviklaanin jäänteet. Suurien petojen hyökätessä leiriin oli kissojen pakko paeta, ei heistä olisi mitään vastusta niitä vastaan. Paniikin keskellä Aavakatse varmisti että sekä hänen emonsa että veljensä olivat päässeet turvaan; klaanista viis, niistä kahdesta hän ei suostuisi luopumaan.
Tilanteen hieman rauhoituttua Aavikkosalvia oli kuitenkin levoton, parantajan oma opiilas oli jäänyt jälkeen. Kolli halusi väkisin palata takaisin etsimään häntä Aavikkosalvian huolestuneista pyynnöistä huolimatta. Veljensä antoi kuitenkin lupauksen, tämä käyttäisi etsintäänsä vain tietyn määrän aikaa ja lupaisi siihen mennessä palata takaisin. Aavakatse suostui tähän ja vastahakoisesti katsoi kun kolmijalkainen kolli lähti takaisin hylättyyn leiriin.
Jälkeen jäänyt naaras yritti pitää huolensa kurissa omistautumalla niille rippeille mitä Pilviklaanista oli enää jäljellä. Heidän päällikkönsä oli mitä nähtävämmin jäänyt susien suuhun ja vain varapäällikkö Teerihuuto oli jäljellä, vanhan kollin johdolla he lähtivätkin etsimään uusia asuinmaita.