Hautaharmonia
Jun 29, 2022 22:35:18 GMT 2
Postannut Pepsiboi Jun 29, 2022 22:35:18 GMT 2
Hautaharmonia
Nimet: Nimetön >> Hautaharmonia
Ikä: 48 kuuta (4 vuotta)
Sukupuoli: Kolli
Verikasti: Vääräverinen
Uskonto: Pakana
Klaani: Pilviklaani
Asema: Klaaninvanhin
ULKONÄKÖ
Hallava ja normaalikokoinen, Hautaharmonia ei juuri erotu joukosta hirveästi. Hänellä on keskipitkä turkki, aavistuksen lihasta alla ja ainoa normaalista poikkeava asia, joka hänellä on, on silmien puute. Kolli on syntynyt ilman silmiä ja tämän takia pitää aina niitä kiinni. Tämän seurauksena hän ei tietenkään myös näe mitään.
Kollin sävyt ovat enimmäkseen vain harmaata ja valkoista. Hänen häntänsä on pöyhkeä ja saman sävyn tummanharmaata kuin hänen etujalkansa ja korvansa. Sävy kulkee raitana kollin selkää pitkin, mutta peittyy suuresti valkoisten täplien alle. Valkoiset täplät muodostavat maskin kollin sulkeutuneiden silmien ympärille, jalkoihin sukat ja myös leuassa hänellä on kaksi pientä valkoista viivaa. Häntä vaalenee päätä kohden.
Kasvoissa komistelee mäyrän käpälästä saadut arvet, jotka eivät pahemmin Hautaharmonian elämää haittaa. Ulkopuolelta hänellä on tapana kävellä kyyryssä, pahantuulisena ja hyvin nyrpeä ilme mukanaan. Kolli myös pitää kynsiään ulkona jatkuvasti kuin valmiina hyökkäämään tarpeen tullessa. Sokeutensa takia Hautaharmonialla on myös tapana kallistella enemmän päätään ja korviaan kuullakseen paremmin.
LUONNE
Erakkotaustainen kolli on ristitty Hautaharmoniaksi hänen vakavan ja hiljaisen luonteensa takia. Hänellä on harvemmin mitään mukavaa sanottavaa, minkä seurauksena hän päätyy tiuskimaan tai vain ärisemään vastauksensa, jos hänelle puhutellaan. Tämän takia hänestä ei ole jäänyt monellekaan kissalle hyvää kuvaa, ei sillä, että Hautaharmoniaa juuri kiinnostaisi muiden mielipiteet hänestä. Jos jotain, hän on hyvin vahvasti sitä mieltä, etteivät klaanikissat juuri lainkaan ymmärrä häntä tai hänen päälleen ja ainoa syy, miksi hän on edes asettunut Pilviklaaniin on se, ettei hän yksin voi näitä häätää poiskaan.
Kollilla ei siis juuri ole lainkaan klaaniuskollisuutta, mutta ei ole tyhmä. Hän tietää olevansa hyvin riippuvainen Pilviklaanin aavoista aroista, mitkä ovat vuosien saatossa kasvaneet hänelle tutuiksi. Uuden alueen opettelu kestäisi, eikä laaksossa juuri ole enää tilaa yksinäisille vaeltajille muualla kuin Varjomailla tai Kaksijalkalassa. Molemmat vaihtoehdot inhottavat jääräpäistä Hautaharmoniaa, joten hän vastahakoisesti on jäänyt Pilviklaaniin. Hyvin selväksi hän silti tekee, ettei siitä nauti!
Asioita ei auta se, miten hänen erakkotaustansa ja sokeutensa takia klaanikissat katsovat häntä hieman oudoksuen. Hautaharmonia on sujut syntymävikansa kanssa, eihän hän viitsi vaivautua kaipaamaan jotain, mitä ei ole koskaan omistanutkaan. Luonnon äänet ja tunteet ja hajut ovat aivan tarpeeksi hänelle, eikä kolli muuta pyydä kuin että saisi olla rauhassa niiden kanssa. Klaanikissoille se tuntuu kuitenkin olevan kovinkin suuri asia, ettei hän ole mukamas hyödyksi. Tämä ajatusmalli raivostuttaa Hautaharmoniaa, joka ihan vaan piruuttaan rikkoo soturien asettamia sääntöjä hänelle, koska pitää niitä turhina ja typerinä. Hän on siis hyvin kapinallinen, eikä tykkää tuntea oloaan hyödyttömäksi.
Vaikka klaaniuskollisuus on aivan se ja sama tälle kärttyisälle kollille, ei hän halua todellisuudessa olla kellekään vaivaksi. Sotureita kohtaan hän on vihainen ja kylmä, mutta jos hän sattuu metsällä käymään omaksi huvikseen, tuo hän yleensä mukanaan hieman ylimääräistä tuoresaaliskasaan. Onhan klaanissa ihan kelpo kissojakin, jotka vain sattuvat elämään vähän kummallisesti. Sen lisäksi, Hautaharmonia toki huomaa, kuinka klaanissa pidetään huolta nuoremmista ja vanhemmista. Klaaninvanhimpana hän viettää paljon aikaa eläköityneiden soturien kanssa, minkä takia hän myös näkee, kuinka näistä välitetään. Nuorempi kolli haluaa vain tehdä osansa, vaikkei koskaan sitä myöntäisikään. Koska klaani pitää huolen hänestä, oli se sitten hänen tahtoaan vasten tai ei, on Hautaharmonia opetettu olemaan reilu ja auttamaan takaisin.
Hautaharmonialla on hänen omat, pienet sääntönsä, jotka hänen ottoemonsa hänelle aikoinaan opetti. Kollilla on hyvin vahva oikeudentaju, eikä hän voi kieltäytyä tekemästä, mikä hänen mielestään on oikein, oli se kuinka vaivalloista tahansa. Kovan metakan ja valituksen aina saa häneltä kuulla, mutta kaikessa hiljaisuudessa on saatettu hänelle kiltin kissan sammaleet tulla vaihdettua. Jos häneltä kysytään, ei Hautaharmonia tiedä mitään. Hän on hyvin luotaantyöntävä, eikä halua muita lähelleen. Osa tästä on se, ettei kolli halua sääliä tai myötätuntoa osakseen, eihän hän sellaista tarvitse. Toinen puoli taas on se, että hän hyvin paljon pelkää menetystä.
Menneitten vuoksi Hautaharmonia ei halua muita lähelleen, koska omalla tavallaan syyttää itseään siitä, mitä hänen ottoemolleen tapahtui. Eihän vika tietenkään hänen ollut, mutta hänellä on tapana syyttää itseään ja suuttua itselleen, kun jotain pahaa tapahtuu ja hän kokee, että olisi voinut estää sen. Kolli uskoo tuovansa vain harmia muille, mikä taas purkaantuu ulos hyvin ilkeänä ja epäoikeutettuna kiukutteluna muita kohtaan. Jos nyt kuitenkin käy vahinko ja kolli kovan ulkokuoren alta kiintyy muihin, on hän valmis suojelemaan näitä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Taistelijana hän ei ole kummoinen, ellei alue ole hyvin tuttu ja vastustaja käy kiinni ensin. Hänen näkörajoitteensa kuitenkin haittaa paljon, ja kokenut soturi pääsee yllättämään hänet helposti. Pystyäkseen laittamaan vastaan, joutuu hän siis luottamaan muiden virheisiin. Tämä ei kuitenkaan päde metsästämiseen, ja siinä osaa Hautaharmonia olla aika haka. Hänen kuulo-, haju- ja tuntoaistinsa ovat tehokkaat ja hän osaa käyttää niitä hyödykseen tutuilla alueilla. Tämän lisäksi kolli on tosiaan kulkenut saman alueen paikkoja koko elämänsä, joten hän tietää mistä hyvää riistaa on helppo löytää. Jäniksiä ei hän voi lähteä ottamaan kiinni, mutta myyrän voi kolli kaivaa esille hyvin vaivatta.
Kokonaisuudessaan Hautaharmonia on kylmä, etäinen kolli, joka tekee mitä häntä itse huvittaa, eikä juuri kummoisesti klaaniaan kuuntele. Klaaninvanhimpana tämä katsotaan sormien välistä. Osa kissoista ehkä hieman toivookin, että erakkotaustainen marisija ei tulisi takaisin karkumatkoiltaan. Turhia hän ei anna tämän painaa tai ainakin niin hän esittää, ja yhtälailla hän työntää pois muut luotaan.
MENNEISYYS
Erakkoelämä on tunnetusti hyvin raskasta ja vaikeaa monelle kissalle, joka ei apua löydä tuekseen. Näin tapahtui nimettömänä syntyneen ja nimettömäksi jätetyn pennun kanssa. Hänen vanhempansa olivat erakkopariskunta, joiden ensimmäinen pentue oli hieno ja tärkeä asia. Jokainen pentu oli yksi apu lisää heidän pieneen ryhmäänsä kunhan vain kasvaisivat vahvoiksi. Oli hyvin selvää, ettei pariskunnan tavoite pentujen hankkimiseen ollut juuri muu kuin se, että joku pitäisi heistä huolta iän alkaessa painaa. Tämän seurauksena yksikään pennuista ei saanut nimeä.
Yksi pennuista, joka tulevaisuudessa tulisi tunnetuksi Hautaharmoniana, oli kuitenkin kapula pariskunnan rattaissa. Kun muiden sisarusten silmät aukenivat, pysyivät nuoren kollin visusti kiinni, mikä mietitytti tämän vanhempia. Eräänä päivänä he näkivät vilaukselta, miten heidän harmaa pentunsa avasi viimein silmänsä; vaan eipä ollut silmiä silmäkuopissa! Tämä paljastus oli molemmille järkytys ja ei kestänyt kauaa, kun he totesivat ettei sokeasta pennusta olisi mitään hyötyä heille.
Pariskunta siirtyi, mutta Hautaharmonia jäi jälkeen, piiloon sammalten alle pieneen kivenkoloon. Ensin pentu odotti rauhassa emonsa lämpöä ja paluuta, mutta kun illan kylmä alkoi laskeutua maan päälle, alkoi tämä viimein vikistä surkeana perheensä perään. Vanhemmat olivat kuitenkin jo kaukana. Sen sijaan pennun löysi Jääklaanista lähtenyt emo, joka oli sattumalta menettänyt pentueensa. Hänen äidilliset vaistonsa eivät sallineet jättää pienokaista pulaan ja pian joku taas lämmittikin väsynyttä ja rauhatonta pentua. Tuulirinne huomasi pian, ettei tämä outo pentu ollut ihan tavallinen.
Sokeudestaan huolimatta nuori pentu kasvoi nopeasti ja vahvaksi. Se oli aivan yhtä utelias kuin kuka tahansa muutaman kuun ikäinen pentu. Hänen ottoemonsa oli kokenut ja vahva soturi, minkä takia hän myös ymmärsi, että jos hän haluaisi tämän pennun kasvavan hyvin, tulisi hänen antaa kollin tehdä omat virheensä. Pentu kuitenkin yllätti emonsa, kun hän säikähtäessään kerran aluskasvillisuutta huitaisikin takaisin. Ymmärtäessään, että tällä pennulla oli kaikesta vastoinkäymisestään huolimatta soturin luonne, antoi hän tälle suoraan soturinimen Hautaharmonia.
Kasvaessaan vanhemmaksi oli Hautaharmonia yhä utelias, mutta huomattavasti ikäistään pikkuvanhempi ja hiljaisempi. Osasyy tähän saattoi olla jääklaanitaustaisen naaraan opetus, eihän hän aivan äidillisimmästä päästä ollut. Kumpikin kuitenkin tiesi, että heillä oli toisensa ja kaksikon välillä oli rikkomaton luottamus. Tuulirinne ja Hautaharmonia tulivatkin hyvin tutuksi arojen alueella ja, ennen Pilviklaanin saapumista, erakot tiesivät alueen hyvin paljon kuuluvan vain suurelle naaraalle ja tämän pojalle. Ottoemo oli valinnut aavat alueet, jotta Hautaharmonian olisi helpompi kuulla ilman ongelmia, mistä äänet tulivat ja ettei tämän tarvitsisi varoa kamalasti puita tai muita odottamattomia esteitä. Hän opetti hyvin täsmällisesti nuorelle kollille alueet, jotka olivat turvallisia ja täten pentu oppi hyvin suunnistamaan ja elämään alueella ilman apuakin.
Hautaharmonia halusi kovin todistaa itsensä emolleen. Hän oli hyvin ahkera, vaikka olikin emonsa tapaan oppinut hyvin hiljaiseksi. Heidän ei tarvinnut puhua siitä, miten paljon he välittivät toisistaan. Se oli jo selvää ilman sanojakin. Kaksi vuotta eli tämä parivaljakko tyytyväisenä laaksossa, täysin tietämättömänä klaanien välisistä ongelmista. Nuori kolli oli kehittynyt erittäin taitavaksi metsästäjäksi ja välillä saattoi mennä päiviä ilman että Hautaharmonia ja Tuulirinne tapasivat toisiaan.
Yksi ilta oli hallava kolli kuitenkin metsällä ja törmäsi siellä emoonsa. Kaksikko käveli hetken ja juttelivat. Heistä nuorempi päätti saalistaa jo ikääntyvälle emolleen hieman päivällistä. Pitkän jäljittämisen ja tunnustelun jälkeen luuli Hautaharmonia löytäneensä oikein kunnon jättipotin maan alta ja alkoi hän kaivaa huolettomasti seisovaa pöytää esiin. Tuulirinne kuitenkin huomasi merkkejä jostain isommasta pedosta. Epäilevänä naaras tuli poikansa luo ja onnistui kuin onnistuikin juuri vetämään tämän pois mäyrän kynsien alta. Pienet naarmut Hautaharmonia sai kasvoihinsa, mutta hänen ottoemonsa asetti itsensä nopeasti petoeläimen ja poikansa väliin. Naaras käski nuoren kollin juosta ja paeta, eihän hän voinut laittaa mäyrälle vastaan sitten millään, ja vaikka kolli kieltäytyi, ei Tuulirinne antanut hänelle vaihtoehtoja.
Emoonsa luottaen Hautaharmonia lähti pakoon, eikä katsonut sen pahemmin taakseen. Monta päivää kului ja kolli oletti, että tämä oli vain samanlainen tapaus kuin aikaisemminkin oli ollut. Vaan ei ollut. Palatessaan niitylle metsästämään löysi kolli mäyrän ruumiin ja vain muutaman metrin kauempana ottoemonsa. Vaikka kalma oli jo alkanut syödä tätä, tunnisti hän silti emonsa ja sen, ettei tämä tulisi enää nousemaan. Hautaharmonia syytti paljon itseään, tuumien, että he yhdessä olisivat voineet päihittää mäyrän. Että Tuulirinne oli ollut typerä, kun ei ollut antanut hänen auttaa. Viha kuitenkin muuttui nopeasti suruksi. Tuulirinne oli aina pitänyt niitystä ja oli sanonut sen kukkivan kauniisti kesäisin. Täten hänen poikansa hautasi hänet sinne ja käy usein vierailemassa tämän haudalla tänäkin päivänä.
Hautaharmonia oli oppinut nyt kantapään kautta mäyrän hajun. Hän vältteli näitä ja pyrki aina raatoja löytäessään haistamaan, mikä nämä oli vienyt mukanaan. Kolli oppi fiksuksi, ja eli metsässä hyvin samaan tapaan kuin ennenkin. Ulkomaailma kiinnosti häntä aavistuksen, mutta toisaalta hän ymmärsi, ettei hän voisi yksin lähteä uusia alueita tutkimaan. Äänet hyppivät metsässä ja hajuja oli paljon. Vesi vei maan alta, jotta olisi voinut laskea askeleita. Täten kolli asui yhä omimillaan alueilla, kun uusi ryhmä kissoja alkoi virrata alueelle ja asettui sinne hänen tahtomattaan. Ei kestänyt kauaa, kun vanha asukki ja uudet asukkaat ottivat yhteen. Toki kolli oli kuullut klaaneista, niitähän oli kaikkialla. Pilviklaani oli kuitenkin uusi nimitys, ja Hautaharmonia teki erittäin selväksi, etteivät he olleet tervetulleita hänen mailleen.
Yksi erakko vastaan kokonainen pieni klaani kissoja lähinnä huvitti Pilviklaanin rippeitä. Yleensä kollin läsnäolo ei olisi ollut ongelma ja mielellään he olisivat häätäneet tämän tiehensä, mutta ymmärtäessään, ettei toinen tosiaan nähnyt, nousi konflikti. Soturit olivat hyvin kunniakkaita kissoja, eikä sokean kissan heittäminen hukille oikein tuntunut oikealta. Täten he ilmoittivat Hautaharmonialle, että ottaisivat kollin osaksi klaaniansa klaaninvanhimpana. Ehdotus pöyristytti nuorta kollia, joka ei ollut lainkaan innostunut tai halukas liittymään, ja vielä jonain hyödyttömänä koristeena! Ensimmäinen reaktio oli tietenkin kieltäytyä, vaan kun Hautaharmonialle annettiin ehdot, ymmärsi hän, ettei hänellä juuri ollut vaihtoehtoja.
Vastahakoisesti kolli liittyi Pilviklaanin riveihin. Hänen kesti tottua ja ymmärtää kauan, eikä hän vieläkään oikein piittaa klaanin tavoista. Erittäin suojeleva kolli osasi olla ottoemonsa haudasta ja aina, kun oppilaat tai klaanin muut kissat vaelsivat vähän liian lähelle, oli Hautaharmonia nopeasti ärisemässä ja nurisemassa asiasta. Koska kolli on nuori ja ketterä, ei hänen ollut vaikea livahtaa klaanista omille teilleen useiksi päiviksi, mutta aina kun hän saapui rajalle ja tuumi, josko lähtisi omille teilleen, tuli iänikuinen seinä vastaan. Tämän takia kolli aina palaa pettyneenä takaisin klaaninsa leiriin.
Yksi pennuista, joka tulevaisuudessa tulisi tunnetuksi Hautaharmoniana, oli kuitenkin kapula pariskunnan rattaissa. Kun muiden sisarusten silmät aukenivat, pysyivät nuoren kollin visusti kiinni, mikä mietitytti tämän vanhempia. Eräänä päivänä he näkivät vilaukselta, miten heidän harmaa pentunsa avasi viimein silmänsä; vaan eipä ollut silmiä silmäkuopissa! Tämä paljastus oli molemmille järkytys ja ei kestänyt kauaa, kun he totesivat ettei sokeasta pennusta olisi mitään hyötyä heille.
Pariskunta siirtyi, mutta Hautaharmonia jäi jälkeen, piiloon sammalten alle pieneen kivenkoloon. Ensin pentu odotti rauhassa emonsa lämpöä ja paluuta, mutta kun illan kylmä alkoi laskeutua maan päälle, alkoi tämä viimein vikistä surkeana perheensä perään. Vanhemmat olivat kuitenkin jo kaukana. Sen sijaan pennun löysi Jääklaanista lähtenyt emo, joka oli sattumalta menettänyt pentueensa. Hänen äidilliset vaistonsa eivät sallineet jättää pienokaista pulaan ja pian joku taas lämmittikin väsynyttä ja rauhatonta pentua. Tuulirinne huomasi pian, ettei tämä outo pentu ollut ihan tavallinen.
Sokeudestaan huolimatta nuori pentu kasvoi nopeasti ja vahvaksi. Se oli aivan yhtä utelias kuin kuka tahansa muutaman kuun ikäinen pentu. Hänen ottoemonsa oli kokenut ja vahva soturi, minkä takia hän myös ymmärsi, että jos hän haluaisi tämän pennun kasvavan hyvin, tulisi hänen antaa kollin tehdä omat virheensä. Pentu kuitenkin yllätti emonsa, kun hän säikähtäessään kerran aluskasvillisuutta huitaisikin takaisin. Ymmärtäessään, että tällä pennulla oli kaikesta vastoinkäymisestään huolimatta soturin luonne, antoi hän tälle suoraan soturinimen Hautaharmonia.
Kasvaessaan vanhemmaksi oli Hautaharmonia yhä utelias, mutta huomattavasti ikäistään pikkuvanhempi ja hiljaisempi. Osasyy tähän saattoi olla jääklaanitaustaisen naaraan opetus, eihän hän aivan äidillisimmästä päästä ollut. Kumpikin kuitenkin tiesi, että heillä oli toisensa ja kaksikon välillä oli rikkomaton luottamus. Tuulirinne ja Hautaharmonia tulivatkin hyvin tutuksi arojen alueella ja, ennen Pilviklaanin saapumista, erakot tiesivät alueen hyvin paljon kuuluvan vain suurelle naaraalle ja tämän pojalle. Ottoemo oli valinnut aavat alueet, jotta Hautaharmonian olisi helpompi kuulla ilman ongelmia, mistä äänet tulivat ja ettei tämän tarvitsisi varoa kamalasti puita tai muita odottamattomia esteitä. Hän opetti hyvin täsmällisesti nuorelle kollille alueet, jotka olivat turvallisia ja täten pentu oppi hyvin suunnistamaan ja elämään alueella ilman apuakin.
Hautaharmonia halusi kovin todistaa itsensä emolleen. Hän oli hyvin ahkera, vaikka olikin emonsa tapaan oppinut hyvin hiljaiseksi. Heidän ei tarvinnut puhua siitä, miten paljon he välittivät toisistaan. Se oli jo selvää ilman sanojakin. Kaksi vuotta eli tämä parivaljakko tyytyväisenä laaksossa, täysin tietämättömänä klaanien välisistä ongelmista. Nuori kolli oli kehittynyt erittäin taitavaksi metsästäjäksi ja välillä saattoi mennä päiviä ilman että Hautaharmonia ja Tuulirinne tapasivat toisiaan.
Yksi ilta oli hallava kolli kuitenkin metsällä ja törmäsi siellä emoonsa. Kaksikko käveli hetken ja juttelivat. Heistä nuorempi päätti saalistaa jo ikääntyvälle emolleen hieman päivällistä. Pitkän jäljittämisen ja tunnustelun jälkeen luuli Hautaharmonia löytäneensä oikein kunnon jättipotin maan alta ja alkoi hän kaivaa huolettomasti seisovaa pöytää esiin. Tuulirinne kuitenkin huomasi merkkejä jostain isommasta pedosta. Epäilevänä naaras tuli poikansa luo ja onnistui kuin onnistuikin juuri vetämään tämän pois mäyrän kynsien alta. Pienet naarmut Hautaharmonia sai kasvoihinsa, mutta hänen ottoemonsa asetti itsensä nopeasti petoeläimen ja poikansa väliin. Naaras käski nuoren kollin juosta ja paeta, eihän hän voinut laittaa mäyrälle vastaan sitten millään, ja vaikka kolli kieltäytyi, ei Tuulirinne antanut hänelle vaihtoehtoja.
Emoonsa luottaen Hautaharmonia lähti pakoon, eikä katsonut sen pahemmin taakseen. Monta päivää kului ja kolli oletti, että tämä oli vain samanlainen tapaus kuin aikaisemminkin oli ollut. Vaan ei ollut. Palatessaan niitylle metsästämään löysi kolli mäyrän ruumiin ja vain muutaman metrin kauempana ottoemonsa. Vaikka kalma oli jo alkanut syödä tätä, tunnisti hän silti emonsa ja sen, ettei tämä tulisi enää nousemaan. Hautaharmonia syytti paljon itseään, tuumien, että he yhdessä olisivat voineet päihittää mäyrän. Että Tuulirinne oli ollut typerä, kun ei ollut antanut hänen auttaa. Viha kuitenkin muuttui nopeasti suruksi. Tuulirinne oli aina pitänyt niitystä ja oli sanonut sen kukkivan kauniisti kesäisin. Täten hänen poikansa hautasi hänet sinne ja käy usein vierailemassa tämän haudalla tänäkin päivänä.
Hautaharmonia oli oppinut nyt kantapään kautta mäyrän hajun. Hän vältteli näitä ja pyrki aina raatoja löytäessään haistamaan, mikä nämä oli vienyt mukanaan. Kolli oppi fiksuksi, ja eli metsässä hyvin samaan tapaan kuin ennenkin. Ulkomaailma kiinnosti häntä aavistuksen, mutta toisaalta hän ymmärsi, ettei hän voisi yksin lähteä uusia alueita tutkimaan. Äänet hyppivät metsässä ja hajuja oli paljon. Vesi vei maan alta, jotta olisi voinut laskea askeleita. Täten kolli asui yhä omimillaan alueilla, kun uusi ryhmä kissoja alkoi virrata alueelle ja asettui sinne hänen tahtomattaan. Ei kestänyt kauaa, kun vanha asukki ja uudet asukkaat ottivat yhteen. Toki kolli oli kuullut klaaneista, niitähän oli kaikkialla. Pilviklaani oli kuitenkin uusi nimitys, ja Hautaharmonia teki erittäin selväksi, etteivät he olleet tervetulleita hänen mailleen.
Yksi erakko vastaan kokonainen pieni klaani kissoja lähinnä huvitti Pilviklaanin rippeitä. Yleensä kollin läsnäolo ei olisi ollut ongelma ja mielellään he olisivat häätäneet tämän tiehensä, mutta ymmärtäessään, ettei toinen tosiaan nähnyt, nousi konflikti. Soturit olivat hyvin kunniakkaita kissoja, eikä sokean kissan heittäminen hukille oikein tuntunut oikealta. Täten he ilmoittivat Hautaharmonialle, että ottaisivat kollin osaksi klaaniansa klaaninvanhimpana. Ehdotus pöyristytti nuorta kollia, joka ei ollut lainkaan innostunut tai halukas liittymään, ja vielä jonain hyödyttömänä koristeena! Ensimmäinen reaktio oli tietenkin kieltäytyä, vaan kun Hautaharmonialle annettiin ehdot, ymmärsi hän, ettei hänellä juuri ollut vaihtoehtoja.
Vastahakoisesti kolli liittyi Pilviklaanin riveihin. Hänen kesti tottua ja ymmärtää kauan, eikä hän vieläkään oikein piittaa klaanin tavoista. Erittäin suojeleva kolli osasi olla ottoemonsa haudasta ja aina, kun oppilaat tai klaanin muut kissat vaelsivat vähän liian lähelle, oli Hautaharmonia nopeasti ärisemässä ja nurisemassa asiasta. Koska kolli on nuori ja ketterä, ei hänen ollut vaikea livahtaa klaanista omille teilleen useiksi päiviksi, mutta aina kun hän saapui rajalle ja tuumi, josko lähtisi omille teilleen, tuli iänikuinen seinä vastaan. Tämän takia kolli aina palaa pettyneenä takaisin klaaninsa leiriin.
_____________________________________________
Suhteet:
Vanhemmat, sisarukset - ei tietoa, eikä välitä
Tuulirinne, Jääklaanin luopio
Naaras, joka menetti omat pentunsa ja tämän takia lähti Jääklaanista. Oli Hautaharmonialle kuin oma äiti, vaikka kaksikon suhde olisikin ulkopuolisille näyttänyt kylmältä. He kuitenkin rakastivat toisiaan suuresti, mikä oli sanomattakin selvää heille. Kaipaa tätä valtavasti ja syyttää itseään tämän kuolemasta, käyden yhä tämän haudalla.
Suhteet:
Vanhemmat, sisarukset - ei tietoa, eikä välitä
Naaras, joka menetti omat pentunsa ja tämän takia lähti Jääklaanista. Oli Hautaharmonialle kuin oma äiti, vaikka kaksikon suhde olisikin ulkopuolisille näyttänyt kylmältä. He kuitenkin rakastivat toisiaan suuresti, mikä oli sanomattakin selvää heille. Kaipaa tätä valtavasti ja syyttää itseään tämän kuolemasta, käyden yhä tämän haudalla.
Jäkäläloikka, Pilviklaani (Sirita)
Kakara, nuori joka on märkä korviensa takaa, mutta kai tuo vielä tuosta voi kasvaa.
Loiskesydän, Virtaklaani (Ninjis)
tulossa
Extra:
-Syntyi ilman silmiä, joten ei näe mitään ja pitää aina silmänsä kiinni.
-Oiva metsästäjä, huono taistelija.
-Kollista ollaan hieman kahta mieltä klaanin riveissä ja hän onkin kummallinen esitys.
-On kieltämättä utelias Pilviklaanin alueiden ulkopuolisesta elämästä, mutta tietää, ettei ole kovin järkevää lähteä yksin vieraille maille uusien vaarojen sekaan.
-Ei oikein ymmärrä soturilakia tai Tähtiklaania.
-Neutraali Jääklaanista, olihan hänen äitinsä sieltä.
-Syntyi ilman silmiä, joten ei näe mitään ja pitää aina silmänsä kiinni.
-Oiva metsästäjä, huono taistelija.
-Kollista ollaan hieman kahta mieltä klaanin riveissä ja hän onkin kummallinen esitys.
-On kieltämättä utelias Pilviklaanin alueiden ulkopuolisesta elämästä, mutta tietää, ettei ole kovin järkevää lähteä yksin vieraille maille uusien vaarojen sekaan.
-Ei oikein ymmärrä soturilakia tai Tähtiklaania.
-Neutraali Jääklaanista, olihan hänen äitinsä sieltä.
