Viimavirta
Oct 22, 2021 15:54:07 GMT 2
Postannut Pepsiboi Oct 22, 2021 15:54:07 GMT 2
VIIMAVIRTA
Nimet: Viimapentu >> Viimatassu >> Viimavirta
Ikä: 36 kuuta (3 vuotta)
Sukupuoli: Uros
Verikasti: Puoliverinen (Pilviklaani + Ukkosklaani)
Uskonto: Pakana
Klaani: Pilviklaani
Asema: Juoksija
Oppilas: Kanelitassu
ULKONÄKÖ
Kolli on siro ja pitkäjalkainen. Hänen turkkinsa on lyhyttä, jotta hänen liikkumisensa on mahdollisimman vaivatonta, ja suuret korvat kuulevat hyvin. Lihasta kissassa ei paljoa ole, ja tämä jaksaa enemmän juosta lyhyitä matkoja nopeasti kuin pitkiä matkoja tasaista vauhtia.
Pohjaväriltään harmaa, Viimavirran ainoat kuviot ovat joko valkoisia tai tumman harmaita. Hänen selkänsä on kokonaan tummanharmaa, mutta päältä juoksee muutamia valkoisia raitoja. Kissalla on myös valkoiset sukat, jotka häilyvät harmaaseen karvaan. Sinivihreiden silmiensä alla Viimavirralla on valkoiset “silmäpussimaiset” kuviot ja neljä pistettä. Harmaa raita selästä ulottuu niskan yli kuonon päähän asti. Leuka on valkoinen.
LUONNE
Yleissilmäykseltä Viimavirta on rento, joskin hieman tyhmänpuoleinen nuori kolli. Hän hoitaa hänelle annetut tehtävät paljoa kysymättä ja toimii parhaiten apulaisena muiden näkemyksille kuin rakentamaan omiaan. Viima on ystävällinen, huumorintajuinen ja, toisin kuin siskonsa, yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen. Hän on aina piristämässä muiden päivää ja ystävänä hän on luotettava.
Ystävällisyyden lisäksi Viima on hieman ilkikurinen. Hän usein ivailee muille, mutta suurin osa ymmärtää hänen olevan sellainen pelle, etteivät ota hänen sanojaan tosissaan tai vastaavat samalla mitalla takaisin. Kolli ottaa kommentit aina huumorilla, vaikka niiden olisikin tarkoitus loukata häntä. Hän ei nää, mitä niistä suuttuminen hänen asioitaan edistäisi tai ketään auttaisi. Viima onkin vahva pasifismiin uskoja, eikä mielellään riko sääntöjään ellei ole aivan pakko. Hän kyllä puolustaa itseään ja laumalaisiaan umpikujan tullessa vastaan, mutta Pilviklaanilaisena hän odottaa klaanitovereidensa lähtevän hänen kanssaan karkuun. Kolli jättääkin puolustamisen ja tappelun yleensä muille, jättäytyen itse taka-alalle.
Hyvin tunnollinen kolli osaa myös olla. Hän tekee tehtävänsä hyvin ja mielellään, mutta hänellä on auktoriteettiongelma. Jos häntä ylempiarvoisemman näkemykset eivät täsmää hänen moraalista näkökulmaansa, hän vetää rajan ja kieltäytyy tekemästä tätä. Hyvän luontonsa takia häntä ei yleensä laiteta tekemään muuta kuin metsästystä tai alueen tutkintaa.
Viima uskoo, että kaikissa on jotain hyvää, mutta samalla tiedostaa, että kissat taipuvat joko hyvään tai pahaan. Ne, jotka eivät taivu kumpaankaan, ovat harmaalla alueella ja seuraavat käskyjä. Itsensä Viima näkee tähän ryhmään kuuluvana. Hän on vaatimaton, joskin tykkää vitsillä kerskua saavutuksistaan ja paisutella egoaan.
Kaiken vitsailevan ja nauravan ulkokuorensa alla Viimalla on myös vakavampi puoli. Hän lähti siskonsa seurassa Pilviklaaniin, koska ei voinut jättää tätä yksin heidän kokemansa jälkeen. Viima on hyvin sujut murheellisten tunteiden kanssa ja osaa käsitellä ne terveellisesti, mutta hänellä on tapana yrittää auttaa tai “pelastaa” toisia, jotka eivät tee samoin, mukaanlukien Hopeakallio. Joskus hän ottaakin liikaa hartioilleen ja unohtaa katsoa itsensä perään.
Päämäärää ei suuremmin kollilla myöskään ole elämässä. Hän elää hyvin paljon päivä kerrallaan ja on ottanut tehtäväkseen tuoda iloa ja turvaa muiden elämään.
MENNEISYYS
Hopeakallio ja Viimavirta syntyivät Pilviklaanilaiselle naaraalle, joka oli pitänyt hetkellisen suhteen Ukkosklaanilaisen uroksen kanssa. Pilviklaani oli hajonnut jo tämän tapahtuessa, mutta naaras silti kasvatti pentunsa Pilviklaanilaisina. Hän kertoi paljon tarustosta, maailmasta, tuosta kauan sitten kadonneesta klaanista ja sen kohtaamista vaikeuksista. Vaikka siskonsa oli lumoutunut tarinoista, Viimavirta vain piti niitä tarinoina, eikä koskaan tuntenut suurta yhteyttä sukujuuriinsa.
Kaksikon kasvaessa Hopeakallio alkoi kadehtia veljeään, eikä Viimavirta ymmärtänyt, miksi. Naaras alkoi itsepintaisesti työskentelemään ja harjoittelemaan kahta kovemmin. Hänen pakkomielteensä Pilviklaaniin ja tämän kunniaan huolestutti Viimavirtaa ja hän yritti nauramalla rentouttaa vakavan siskonsa päätöksiä, mutta turhaan. Kuitenkin, perherakkaana hän tuki siskoaan ja keskittyi enemmän äitinsä kanssa keskusteluun ja ajanviettoon.
Pennut ja äiti elelivät rauhassa pitkään ja lopulta pennut ottivat nimet Hopeakallio, järkkymättömän mielensä vuoksi, ja Viimavirta, siron ja nopean kulkunsa takia. Ei kestänyt kauaa, kun he saivat pikkusisaren, Tammipennun, jonka heidän äitinsä adoptoi löytäessään tämän vaeltamassa metsässä. Viimavirta ja Hopeakallio kiintyivät molemmat erityisen kovaa pentuun, ja ikääntyvä äiti piti orvon Pilviklaanilaisen pennun tuloa elämäänsä uutena henkäyksenä.
Viimavirta oli sisaruksista ystävällisempi ja leikki Tammipennun kanssa usein, painottaen tälle, ettei tämän tarvinnut tehdä kaikkea, mitä Hopeakallio käski. Hän ei kuitenkaan yrittänyt takoa tätä pennun mieleen tarpeeksi kovin, koska aina Tammipentu lähti Hopeakallion perään ja ihaili tätä vahvan luontonsa takia. Viimavirta ja heidän äitinsä oli huolissaan ja emo pyysi vanhinta poikaansa vahtimaan kaksikkoa ja pitämään heistä huolta. Viimavirta suostui tähän, ja lupasi kaiken lisäksi myös huolehtia äidistään.
Hopeakallio oli päättänyt helpottaa työtään äidiltään ja otti tehtäväkseen opettaa Tammipennun Pilviklaanilaisen tavoille. Hän opetti tätä ankarasti, mutta kannusti kahta kovemmin ja Tammipentu alkoi ihailemaan isosiskoaan suuresti. Viimavirta uskoi usein Hopeakallion vaativan liian paljon pentuikäiseltä kissalta, mutta Tammipentu ja Hopeakallio molemmat vakuuttivat, että tämä oli mitä molemmat halusivat. Viimavirta ei tätä uskonut. Hän kertoi heidän äidilleen, mutta huomasi tämän kunnon laskevan hurjaa vauhtia. Emo oli voimaton puuttumaan asioihin ja Viimavirtaa Hopeakallio ei kuunnellut. Lähes kaikki Viimavirran aika meni heidän äitinsä hoitamiseen ja tälle saalistamiseen, eikä hän voinut tulla Tammipennun ja Hopeakallion suhteen väliin.
Eräänä päivänä Hopeakallio vei Tammipennun kävelylle opettaakseen tätä saalistamaan. Tietäen Pilviklaanin arvostava nopeutta, naaras päätti opettaa pennun tekemään, mitä itse ei pystynyt: saalistamaan jäniksiä. Harjoitus alkoi hyvin, Tammipentu pysyi hyvin jänisten perässä lyhyillä jaloillaan niin paljon kuin pystyi, mutta illan lähestyessä hän alkoi väsyä. Hopeakallio ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan ja vaati pennulta enemmän. Viimavirta oli äitinsä käskystä lähtenyt etsimään kaksikkoa. Hän löysi Hopeakallion torumasta selvästi raskaasti hengittävää ja väsynyttä Tammipentua. Pentu oli selvästi joutunut äärirajoilleen, eikä Viimavirta suostunut katsomaan, kun Hopeakallio jatkaisi tätä. Hän tuli kaksikon väliin ja alkoi huutaa siskolleen tämän vastuuntunnottomuudesta. Malttinsa menettäneenä hän ei huomannut, kun nuori Tammipentu lähti juoksemaan.
Tammipentu halusi näyttää siskolleen, ettei ollut luovuttaja, ja täten lähti jahtaamaan jänistä. Viimavirta anoi pentua tulemaan takaisin ja lähti juoksemaan tämän perään. Yhtäkkiä jänis piiloutui koloon. Turhautunut Tammipentu jäi kaivamaan koloa, eikä huomannut, kun illan myötä herännyt huuhkaja lähestyi takaa. Ennen kuin Hopeakallio ehti hengähtää tai Viimavirta saada pentua kiinni, suuri petolintu oli napannut pennun mukaansa ja tämä huusi apua heiltä viimeisenä toivonaan.
Kumpikaan ei voinut tehdä mitään. Viimavirta yritti juosta huuhkajan
perässä niin pitkään kuin pystyi, väsymättä, jättäen Hopeakallion taakseen shokissa. Lintu kuitenkin ennätti siivillään häntä nopeammin, eikä Viimavirta pysynyt perässä. Matka takaisin äidin luo kävi hiljaisuudessa.
Kaksikon äiti ei halunnut uskoa tapahtunutta. Hän alkoi huonosta kunnostaan huolimatta etsiä Tammipentua kaikkialta, uskoen tämän olevan yhä hengissä. Viimavirta tuki äitiään, mutta tiesi, etteivät he löytäisi pikkusisarustaan enää. Siskolleen Viima oli raivoissaan, varsinkin kun tämä alkoi vältellä puheenaihetta ja esitti kuin hän olisi ollut syytön tapahtuneeseen. Etsintäpartiot kävivät raskaaksi heidän emolleen. Viimeisinä päivinään emo ei halunnut syödä tai juoda, makasi vain surullisena tuijottaen taivaalle. Viima vietti enemmän aikaa heidän emonsa kanssa, tietäen ettei tämä kestäisi kauaa. Hänen emonsa pyysi häntä ymmärtämään Hopeakalliota ja kertoi, ettei syyttänyt naarasta siitä, mitä tapahtui. Emo ei halunnut perheen ajautuvan erilleen tragedian vuoksi, ja siksi pyysi Viimaa katsomaan siskonsa perään kunnes tämä voisi vihdoin kohdata tapahtuneen oikeasti.
Eräänä aamuna palatessaan partiolta, Viimavirta löysi emonsa kuolleena. Hopeakallio vaipui vielä enemmän synkkyyteen. Omista tunteistaan huolimatta Viima päätti lähteä siskonsa mukaan, kun tämä puhui Pilviklaanista ja sen löytämisestä.
Hetken vaeltamisen jälkeen he löysivät Pilviklaanin rippeet. Sisarukset ovatkin olleet mukana uudelleenrakentamassa klaania ja Viimavirta valittiin juoksijaksi nopeutensa takia. Kolli piti tätä enimmäkseen ironisena, eihän hänen nopeutensa ollut häntä kamalasti elämässä auttanut. Silti, metsästäjänä hän pystyi auttamaan muita, mikä oli hänelle tarpeeksi.
_____________________________________________
Suhteet:
Tammipentu - Pikkusisarus, Pilviklaani, kuollut
Nimetön - Emo, Pilviklaani, kuollut
Nimetön - Isä, Ukkosklaani, ei tunne
Suhteet:
Tammipentu - Pikkusisarus, Pilviklaani, kuollut
Nimetön - Emo, Pilviklaani, kuollut
Nimetön - Isä, Ukkosklaani, ei tunne
Hopeakallio, Pilviklaani
Sisko. On usein turhautunut tämän luonteeseen, mutta yrittää parhaansa mukaan antaa anteeksi tämän menneet virheet.
Aavikkosalvia, Pilviklaani (kuunsirpale)
Pilviklaanin parantaja. On pehmennyt parantajalle huomattavasti ja pitää tätä viisaana. Tunteistaan huolimatta ei luokittele vielä suhdettaan tietyllä tavalla, eikä tiedä, kuinka tosissaan Aavikko on hänen suhteensa.
Hallavatähti, Pilviklaani
Esi-isä. Ei tiedä tästä juuri mitään ja yrittää olla tietämättä.
Extra:
-Vaikkei Viimavirta ole täysin naaraita vastaan, hän taipuu enemmän kollien puoleen
-Hyvin sosiaalinen, ei oikeastaan tykkää yhtään olla yksin.
Variable Heart - Daisuke Ishiwatari
