Uhkakuolema
Jun 1, 2022 17:16:41 GMT 2
Postannut Janssi Jun 1, 2022 17:16:41 GMT 2
Uhkakuolema
Nimet: Tyynipentu - Tyynitassu -
Ikä: 48 kuuta (4 vuotta)
Sukupuoli: Naaras
Verikasti: Puhdasverinen (Ukkosklaani)
Uskonto: Uskoo hartaasti Tähtiklaaniin ja sen ylemmyyteen.
Klaani: Yöklaani
Asema: Soturi
Ylensyönnin Synti
Uhka on solakka ja suoraviivainen kissa. Sen turkki on suurimmaksi osaksi ruskehtavan harmaata mustilla raidoilla. Korvat sillä on samaa sävyä kuin sen raidat. Sen jalat, vatsa ja rinta ovat vaalean harmaata. Naamasta löytyy myöskin tätä väriä, kuviointi menee siellä hiukan vinoon. Hännäntupsuista löytyy myös harmaata. Raitoja sillä menee pitkin selkää ja häntää, ja naamassa sillä on otsassa yksi iso raita, josta jakautuu pienempiä raitoja otsan sivuille. Silmien vieressä on myös pienet raidat. Uhkan oikeassa korvassa on pieni lovi. Silmät sillä on keltaiset ja kirsu sekä anturat persikan värinen.
Sen turkki on muuten lyhyttä, mutta sen pitkät poskikarvat kaartuvat terävään muotoon ja sen häntä on tuuhea.
Uhkan väritys sekä kuviointi auttavat tätä maastoutumaan varjoihin erittäin hyvin.
Luonne:
Viekas, manipuloiva ja halukas vain miellyttämään itseään, Uhkakuolema on vain entinen varjo kissasta, joka se joskus oli ollut. Toisin kuin nykyään, Uhka joskus oli ollut ylpeä soturi, tehnyt tehtävänsä aina moitteetta ja kuuliaisesti. Kaikki mikä sitä nykyään ajaa eteenpäin on vain halu päästä Tähtiklaaniin, millään muulla ei ole naaraalle väliä. Ei klaanien menoilla, ei Laakson tapahtumilla, ei suhteilla muihin kissoihin. Jo nuoresta pennusta saakka Uhka osoitti erittäin suurta kiinnostusta, jopa pakkomielteeksi asti, tuohon ylempään voimaan. Kertomukset, tarinat ja legendat tästä voimasta olivat aina kiehtoneet nuoren mieltä, eikä se ole koskaan poistunut Uhkan mielestä.
Tuon vanhempi sisko, Säihkelempi, oli ollut Valoverinen, mistä nuorukainen oli siskolleen todella kateellinen. Säihkelempin kautta Uhkakuolema oppikin Valoverestä ja pieni uskomus naaraan päässä kasvoi suureksi obsessioksi; raitaturkkinen todella uskoo, että Valoveri on tie Tähtiklaaniin. Ja koska Uhka ei itse ole syntynyt pyhän veren kanssa, ainoa tapa saada sitä on juomalla. Tämä on naaraan nykyinen ja ikuinen tavoite. Löytää Laakson Valoveriset ja nauttia niiden verta.
Uhkakuolema ei ole kuitenkaan tyhmä, virheitä tuli menneessä tehtyä, mutta niistä oli Pimeässä Metsässä aikaa oppia. Yöklaani ei ehkä tuolle ole minkään arvoinen, se on enemmänkin vain pinnallinen suhde. Tiedonlähde, peitetarina ja jopa suoja. Toisaalta monella on hänestä kuva tunnollisena soturina, mikä kuitenkin on vain esitystä.
Naaras vältteli mennessä monia taistelutilanteita, mikä heijastuu tuon taidon puutteessa. Uhka pyrkii pysymään poissa väkivaltaisista kohtaamisista ja turhista taisteluista, se haluaisi mieluummin hoitaa tilanteet pois alta suloisilla sanoilla. Naaras myös inhoaa tappamista, ajatus sotii vastoin sen omia moraaleja syvän uskonsa takia. Toisen kissan vahingoittaminen ja sen veren juominen ei ole ongelma, pitäisi vain löytää joku tappamaan uhrit jälkikäteen, ettei jälkiä ja todisteita jäisi.
Uhkakuolemaa ei kovin kiinnosta suhteiden luominen muihin kissoihin, mutta se tietää, että sen on pakko näytellä kiinnostunutta ja yhteistyöhaluista, ettei sen oikea olemus paljastuisi. Miellyttävää kissa osaa esittää ja usein onnistuukin saamaan toisen kissan luottamuksen puolelleen, vaikka lähes aina sillä on joku taka-ajatus.
Naaras pyrkii pitämään salaisuutensa ja omat tietonsa pitkään itsellään, luottamusta siltä ei helpolla tipu. Tosin, joidenkin kanssa Uhkan on pakko tulla paremmin toimeen, jostain on saatava tieto Laakson nykyisistä Valoverisistä…
Menneisyys:
Joskus kauan sitten, vielä Kolmen klaanin päälliköiden aikaan, Ukkosklaanilaiselle pariskunnalle syntyi Valoverinen pentu. Vanhemmat olivat erittäin ylpeitä nuoresta esikoisestaan, varsinkin tuon valoverisyydestä. Pentu sai nimekseen Säihkepentu ja se sai vanhempiensa loputtoman rakkauden.
Ei toki mennyt aikaakaan, kun Säihkepennusta tuli Säihketassu ja se sai seurakseen neljä nuorempaa sisarusta. Yksi näistä pennuista nimettiin Tyynipennuksi. Ukkosklaanilainen perhe oli harras Tähtiklaaniin uskoja, joka vain voimistui valoverisen pennun myötä, kasvatettiin nuorimmat pennut myös uskomaan tähän. Tyynipentu varsinkin sisäisti kaiken tiedon ja uskomuksen Tähtiklaanista hyvin sisälle itseensä ja lupasi omistaa elämänsä tälle.
Saavutettuaan oppilasiän, Tyynitassu osoitti lupaavaa alkutaivalta mahtavaksi soturiksi. Se oli uskollinen klaanilleen ja ylpeä sen Ukkosklaanilaisjuurista. Sen elämä vaikutti lupaavalta.
Pian Tyynitassu sai kuulla valoverisistä ja että Säihkelempi, jo soturi-iän saavuttanut, oli siunattu sellaiseksi. Tyynitassu alkoi ihannoimaan valoverisiä sekä siskoaan suuresti. Nuori Tyynitassu alkoi luomaan päässään kuvaa, että valoverisillä oli suora pääsy Tähtiklaaniin. Paikka siellä oli taattu, teki kissa mitä pahoja tekoja tahansa. Tähtiklaani alkoi jo kasvamaan pakkomielteeksi pennulle ja Tyynitassu halusi tavalla tai toisella sen joukkoon.
Soturikoulutus kului nopeasti ja nuoresta lupaavasta oppilaasta tuli kunnollinen soturi, ja se sai nimekseen Tyynihilla. Nuorukainen oli saavutuksistaan erittäin ylpeä ja valmis tuleviin tehtäviinsä. Tyynihilla vaati että se saisi tehdä tulevia tehtäviään isosiskonsa kanssa, mihin se sai myöntävän vastauksen. Siskokset olivat erittäin hyviä töissään ja saivat kehuja ja kannustuksia perheeltään ja muulta klaanilta. Tyynihilla oli erittäin tyytyväinen itsestään ja Säihkelempistä, kahdestaan he olivat mahtava kaksikko.
Eräällä tehtävällä Säihkelempi joutui alakynteen ja haavoittuu. Tyynihilla tuli siskonsa avuksi ja vei tuon kauemmas turvaan. Säihkelempi vuosi verta ja Tyynihilla näki ensimmäistä kertaa elämässään vaaleampaa valoverisen verta. Jokin siinä tilanteessa sytytti idean nuorukaisen päähän; jos se itse nauttisi valoverisen verta, alkaisi tuo veri pikkuhiljaa vallata sen omaa verta. Varma tie Tähtiklaaniin oli taattu. Se lupautui siivoamaan siskonsa haavat ja nuoli ne puhtaaksi. Tyynihilla maistoi ensimmäistä kertaa valoverisen verta eikä se tulisi jäämään viimeiseksi.
Tapauksen jälkeen Tyynihilla alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa isosiskonsa kanssa, jokainen hetki sen elämästä oli nyt omistettu Säihkelempille. Säihkelempi oli tästä vain otettu, oli mukavaa että nuorempi sisko ihannoi häntä näin paljon.
Tyynihilla alkoi pian vaatimaan, että he ottaisivat Säihkelempin kanssa enemmän ja enemmän soturitehtäviä harteilleen. Se perusteli tämän sillä, että he olivat lähes aina saaneet tehtävänsä suoritettua nopeasti ja moitteettomasti. Päällikkö tulisi vielä huomaamaan heidät ja heidän uurastuksensa. Säihkelempi myöntyy tähän, olivathan he yhtä tehtävää lukuun ottamatta suoriutuneet kaikesta vallan mainiosti.
Oikea syy Tyynihillan ehdotukselle oli kuitenkin se, että se saisi sysätä siskoaan tehtävien etulinjoille, ottamaan kaiken vahingon ja haaverit ensimmäisenä vastaan.
Ja näin tuli tapahtumaan. Yhä enemmän ja enemmän Säihkelempi koki alamäkiä tehtävissään, haavoilta tuntui olevan aina vaikeampaa ja vaikeampaa välttyä. Mutta sentään rakas sisko Tyynihilla oli niitä hoitamassa ja pitämässä huolta. Säihkelempi alkoi kuitenkin kyseenalaistamaan siskoaan, miten se muka aina välttyi näiltä. Tyynihilla kertoi vain olevansa väärässä paikassa huonoon aikaan, joko se ei huomannut hiipivää vaaraa tai se oli hiukan kauempana hätyyttelemässä toista uhkaa. Oikeasti Tyynihilla oli aina lähettyvillä, se aina huomasi lähestyvät vaarat ennen siskoaan ja jäi taka-alalle piiloon. Varmisti aina ettei Säihkelempi sentään saanut niin pahaa vahinkoa vastaan että se olisi kuollut, mutta sen verran kuitenkin, että sen arvokas veri virtasi. Tyynihilla alkoi nauttimaan enemmän ja enemmän siskonsa verta, jota pitäisi jo tässä vaiheessa virrata rutkasti sen suonissa.
Säihkelempin epäilys kuitenkin kasvoi ja yksi päivä ennen heidän tehtäväänsä se pyysi siskoa puheilleen. Se kuulusteli Tyynihillaa ja kertoi suoraan tuon naamaan, että se epäili tätä suuresti. Säihkelempi ei ole koskaan nähnyt siskoaan kivuissa tai naarmuissa, mutta jostain syystä hän on lähes aina Tyynihillan seurassa, haavojaan putsauttamassa. Tyynihilla panikoi, se ei todellakaan halunnut menettää tätä tilaisuutta, sen ainoaa lähdettä valovereen. Se yritti nopeasti selittää siskolleen, että ne ovat vain hassuja sattumia. Että se vain on sattunut välttämään kaiken. Paniikissa se lupasi siskolleen seuraavan tehtävän aikana tulevansa olemaan aina siskonsa nähtävillä. Säihkelempi ei kertaakaan tule menettämään katsettaan siitä. Säihkelempi pohti hetken, mutta suostui tähän. Monen vuoden ja tehtävän jälkeen se myönsi itselleen luottavansa nuorempaan sisareensa jo täysin. Se vain toivoi, että Tyynihilla olisi useammin lähettyvillä. Tyynihilla lupautui tähän. Ainakaan sen ei tähän hätään tarvinnut etsiä uutta valoveristä, se vasta ongelma olisikin ollut. Kuitenkin se mielissään nautti siskonsa sanoista ja luottamuksesta. Säihkelempi oli hänelle vain veripankkina hengissä, ei muuta.
Siskokset jatkoivat tehtäväänsä ja Tyynihilla piti lupauksensa. Se käveli pari askelta Säihkelempeä edellä, eikä isosiskon tarvitse kertaakaan menettää näköyhteyttä siihen.
Tehtävän aikana vieras kissa kuitenkin yllätti heidät ja se selkeästi halusi vahingoittaa kaksikkoa. Koska Tyynihilla oli aina paennut tällaisia tilanteita aiemmin, oli se erittäin ruosteessa ja nytkin sen ensimmäinen reaktio oli juosta karkuun. Ennen kuin se ehti sitä tehdä, hyppäsi Säihkelempi puolustamaan nuorempaa siskoaan ja saikin vieraan kissan hätyytettyä pois. Kahakassa Tyynihillan oikea korva repeytyi ja oli Säihkelempin vuoro puhdistaa siskonsa haavat. Vanhempi kaksikosta pahoitteli tulevasta arvesta, mutta kiitti kuitenkin siskoaan siitä, että se pysyi kuin pysyikin tällä kertaa etulinjoilla. Se myös pahoitteli epäilleensä tuota. Tyynihilla ei vastannut siskolleen mitään, lupasi vain päässään itselleen, että tämä tulisi olemaan viimeinen kerta, kun se olisi hyökkäyksien etulinjoilla.
Tehtävät sujuivat jälleen mutkitta, Tyynihillan pitäessä matalaa profiilia siskonsa seurassa. Se yritti parhaansa mukaan olla lähempänä ja lähempänä siskonsa näkyvillä, jottei tämän epäilys taas heräisi. Aina vaaran sattuessa se kuitenkin onnistui luikkimaan tilanteesta ja sai jälleen olla puhdistamassa tyytyväisenä siskonsa haavoja, nauttien himottua valoverta.
Tyynihillan hyvä onni alkoi kuitenkin olla lopuillaan ja eräänä kohtalokkaana päivänä se oli taas siskonsa kanssa suorittamassa tärkeää tehtävää.
Sama vieras kissa vaani heitä, koston aikeet mielessään. Tyynihilla ei huomannut tuota ajoissa ja kissan hyökätessä Säihkelempin kimppuun, ovat nuoremman sisaren refleksit hitaassa. Se ei aikonut jäädä vieraan kissan kynsiin, vaan se yritti mahdollisimman nopeasti luikkia paikalta, siskonsa huomaamatta. Säihkelempi kuitenkin näki tämän ja huusi epätoivoisesti nuoremman siskonsa perään. Kauhukseen se huomasi siskonsa välinpitämättömyyden, kuinka se juoksi karkuun mukamas huomaamatta ja Säihkelempi jäi yksin puolustamaan itseään kissaa vastaan. Se jäi nopeasti alakynteen ja tilanteen näyttäessä pahalta, tuli Tyynihilla viimein puolustamaan siskoaan. Vieras kissa perääntyi jälleen kiroten pois siskosten katsoessa tuon perään. Nuorimmainen kääntyi pahoittelevasti isosiskonsa puoleen ja kertoi, ettei se ollut huomannut tai kuullut tulevaa kissaa ja kuinka se toivoi, että olisi ollut lähempänä. Säihkelempi nopeasti tajusi, ettei nuorempi sisko ollut huomannut siskonsa todistaneen tämän pakenemista ja jätti sen sanomatta.
Tyynihilla aloitti taas innolla siskonsa haavojen putsaamisen, tällä kertaa Säihkelempi haavoittui vakavasti ja nuorimmainen oli onnensa kukkuloilla tästä. Säihkelempi mietti itsekseen hiljaa menneitä vuosia ja menneitä tehtäviä. Se muisteli, kuinka lähes jokainen tehtävä oli mennyt juuri tämän kaavan mukaan, päättyen aina siihen, että Tyynihilla oli poikkeuksetta nuolemassa tuon haavoja. Vanhempi sisko ei halunnut vielä epäillä nuorempaa, joten se aloitti viattoman keskustelun. Säihkelempi kysyi Tyynihillan mielipidettä Tähtiklaanista. Tohkeissaan jo kaikesta nauttimastaan verestä ja nyt vielä isosiskon kysyessä Tyynihillan palvomasta voimasta, se avautui siskolleen mielellään. Se kertoi palvovansa tuota hartaasti, kuinka Tähtiklaani oli tuon elämä ja päämäärä, se eli Tähtiklaania varten ja vuoksi. Se myös paljasti siskolleen kuinka kateellinen tuo oli sille sen valoverisyydestä ja kuinka se tekisi mitä tahansa saadakseen saman mahdollisuuden kuin siskonsa. Säihkelempi kysyi tarkentavaa kysymystä, se ei ollut ihan varma mitä nuorimmainen ajoi takaa. Tietenkin pääsystä Tähtiklaaniin tai niin ainakin vastasi Tyynihilla. Valoverisyys takasi tuon Säihkelempille. Totuus iski kuin salama Säihkeelle, tuon vielä katsellessa siskoaan nuolemassa syviä haavoja. Eikö heidän suhteensa ollut mitään muuta kuin tämä. Tyynihillan lippu Tähtiklaaniin veren avulla. Ajatus puistatti Säihkelempeä, eikä se halunnut uskoa tätä todeksi. Monet tapahtumat menneestä kuitenkin vahvistavat tätä ja selittäisivät paljon, kuinka Tyynihilla on välttynyt taisteluilta ja haavereilta.
Järkyttyneenä tästä valaistumisesta, Säihkelempi yritti nyt parhaansa mukaan vältellä siskoaan. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, oli Säihkelempi missä tahansa, Tyynihilla oli siellä myös. Säihkelempi alkoi jo pelkäämään siskoaan, kuinka kauan menisi kunnes nuorimmainen ei enää tyytyisi pieniin haavoihin tehtävien saattamana. Kuinka kauan menisi kunnes Tyynihilla alkaisi itse vaatimaan siskonsa verta tuolta.
Ilman muita vaihtoehtoja, Säihkelempi avuttomana meni klaanin parantajan puheille ja pyysi tältä apuja myrkyllisiin rohtoihin. Parantaja oli hiukan epäileväinen ja haluton jakamaan tällaista tietoa soturin kanssa, mutta Säihkelempi vakuutti sen olevan vihollisklaanin kissan pään menoksi. Vastahakoisesti parantaja kertoi yhdestä myrkyllisestä kasvista valoveriselle ja tuo kiitti parantajaa hartaasti.
Parantaja ei itse suostunut myrkkyä Säihkelempille tarjoamaan, joten Säihkelempin tuli itse se etsiä ja löytää. Tehtävää vaikeutti Tyynihilla, joka pakostakin halusi aina olla mukana. Helppoa se ei ollut, mutta Säihkelempi onnistui viimein löytämään etsimänsä kasvin siskonsa katseen vältyttyä. Se alkoi heti hommiin, mitä nopeammin se pääsisi tästä ahdistavasta tunteesta eroon, sen parempi. Koska se ei parantaja ollut, oli myrkkyjen käsittely vaikeaa. Se pystyi vain toivomaan, että saalis, jota se oli siskolleen tarjoamassa, olisi oikein myrkytetty.
Ei aikaakaan, kun otollinen hetki saapui ja Säihkelempi ehdotti siskolleen, että he menisivät kauemmas syömään. Tietämättömänä, mitä tulisi tapahtumaan, Tyynihilla seurasi isosiskoaan mielellään.
Päästyään kauemmas leiristä ja muista kissoista, Säihkelempi yllätti siskonsa tuoreella saalilla. Se kertoi halunneensa yllättää nuoremman siskon kaikesta kovasta työstä ja huolenpidosta, jota se oli vuosien varrella vanhemmalle näyttänyt. Tyynihilla ei epäillyt mitään, se mietti vain tyytyväisenä, kuinka vieläkin näiden vuosien jälkeen sen maski ei ollut horjunut. Tyynihilla ahmi siskonsa tarjoaman saaliin suurella innolla.
Myrkky tehosi nopeasti ja pian nuoremman siskon mieli alkoi karata jonnekkin pimeään. Se katsoi hädissään siskoaan, jonka ilme oli tilanteeseen pelkkää väliinpitämättömyyttä täynnä. Tyynihillan yskiessä verta ja hitaasti menettäessään tajuntaansa ehti se tajuta, mitä oli tapahtunut ja mitä tulisi tapahtumaan. Kuolema ei ollut viimeinen pysäkki, kaikki mille Tyynihilla oli elämänsä tähän asti omistanut, veisi sen Tähtiklaaniin.
Säihkelempi palasi hyvissä mielin takaisin klaaninsa seuraan. Enää sen ei tarvinnut elää ahdingossa ja pelossa, turha veren vuodatus oli ohi.
Kun Tyynihillaa ei klaanin keskuudessa näkynyt, alkoivat huolestuneet vanhemmat kyselemään nuorukaisensa perään. Ensimmäisenä he menivät Säihkelempin puheille, olivathan he Tyynihillan kanssa erottamaton kaksikko. Säihkelempi kertoi vanhemmilleen olevansa tietämätön siskonsa olinpaikasta. Klaanin parantaja oli kuitenkin heti epäileväinen Säihkelempin väittämistä ja lähti itsekseen tutkimaan paikkoja. Se löysi Tyynihillan elottoman ruumiin leirin rajamailta ja tunnisti heti soturin kuolleen myrkytykseen. Parantaja meni oitis siskosten vanhemmille ja kertoi näille kaiken. Kuinka Säihkelempi oli tullut vaatimaan siltä tietoja myrkyllisistä rohdoista ja kuinka heidän tyttärensä nyt makasi viimeisellä leposijallaan juuri leirin ulkopuolella. Järkyttyneet vanhemmat menivät heti esikoisensa puheille, vaativat saada tietää oliko heidän juuri kuulemansa totta. Säihkelempi yritti kertoa vanhemmilleen totuutta siskonsa häiriintyneestä käytöksestä, mutta vanhemmat eivät olleet uskovinaan. Tyynihilla ei koskaan ollut näyttänyt tällaisia piirteitä kenellekään muulle kuin isosiskolleen, niin kukaan ei tuota uskonut. Vanhemmat käänsivät selkänsä ennen rakkaalle esikoiselleen ja menivät päällikön puheille, vaatien tuon erottamista.
Päällikkö ei hyväksynyt viattoman murhaamista ja karkotti Säihkelempin klaanista.
Sana levisi nopeasti valoverisestä, joka vuodatti viatonta verta, ja Säihkelempi eli lopun ikänsä luopiona. Säihkelempi syytti Tähtiklaania viimeiseen asti kurjasta kohtalostaan.
Kuolemansa jälkeen Tyynihilla heräsi Pimeyden metsästä, mihin se joutui syntinsä takia; tahallinen valoveren vuodattaminen. Tyynihilla ei tunnistanut paikkaa, mutta tiesi, ettei se ainakaan Tähtiklaanin keskuudessa ollut. Tämä tuntui nuorelle vain suurelta Pimeysklaanin pilkalta ja syyttääkin tätä surkeasta kohtalostaan. Tyynihilla vakuutti itselleen, että Tähtiklaani ei huomannut sen harrasta palvojaa, ja että vielä se joskus tulisi Tyynihillan Pimeyden metsästä hakemaan. Sinne minne se ansaitusti kuuluikin.
Tyynihilla vietti monet vuodet Pimeyden metsässä, piilossa puiden varjoissa, kasvattaen sisällään katkeruuden siementä isosiskoaan kohtaan. Säihkelempi ei ollut verensä arvoinen ja oli suuri vääryys, että Tyynihilla joutui ikuiseen pimeyteen, kun sen sisko oletettavasti pääsi Tähtiklaaniin. Vuodet kuluivat, eikä Tähtiklaanista kuulunut mitään, mutta Tyynihilla ei ikinä lakannut uskomasta. Se odotti ja odotti, varmana siitä, että sitä oltiin tulossa hakemaan. Se ei liikkunut piilostaan mihinkään, Tähtiklaani tietäisi, mistä sen löytäisi.
Ja niin, Tähtiklaani lähetti sille merkin. Pimeys oli tullut etsimään sitä. Tyynihilla aisti, että tämä olento pyysi sitä seuraamaan ja näin se teki. Käveltyään ajan, joka tuntui ikuisuudelta, Tyynihilla pääsi ulos Pimeyden metsästä. Matka ylös ei ollut mieluisa, naaras huomasi kaivautuvansa ulos luuntäytteisestä kuopasta. Se tunsi taas tuulen turkillaan, haistoi kaikki hajut ja sen keuhkot täyttyivät jälleen hapesta. Toinen mahdollisuus. Tähtiklaanin siunaamana. Tyynihilla ei tunnistanut nykyistä Laaksoa, sen tuntemat maisemat ja paikat olivat kaukana menneisyydessä. Tämä ei naarasta haitannut, nykyisellä paikalla ei ole väliä, vain tulevalla päämäärällä. Naaraalla oli uusi mahdollisuus todistaa olevansa Tähtiklaanin valittu, eikä se aikonut vaihtaa suunnitelmaansa. Se oli vieläkin varma siitä, että valoverisen veren avulla sen paikka tähtitaivaalla olisi varma. Tällä kertaa naaras ei vain aikonut kaihtaa vääriä ja pahoja tekoja tämän saavuttamiseksi.
Uudelleen herääminen soi Tyynihillalle uusia mahdollisuuksia. Sillä ei ollut aikomustakaan palata sen vanhaan klaaniin, ei kokenut enää katsomuksensa kohtaavan Ukkosklaanin omien kanssa. Se suuntasi kohti Yöklaania, klaania, jonka se vielä eläessään muisti pahamaineseksi klaaniksi. Sopivaksi paikaksi sen uudelle persoonalle. Naaras myös päätti adoptoida itselleen uuden nimen uudelleennousun myötä; Uhkakuolema.
kuva c sirita!
Tapahtunut pelissä (pelit eivät ole järjetyksessä, kronologinen järjestys löytyy aikajanoilta!):
- ★ (kesken) Tyynihilla herää uudelleen henkiin.
- ★ Uhkakuolema kohtaa toisen kuolleista ylösnousseen kissan. Kaksikko käy toistensa hermoille.
Suhteet:
- † Emo, † Isä, pari muuta † sisarta (Ukkosklaani)(kaikki NPC)
Kaikki jo kuolleet.
- † Säihkelempi (Ukkosklaani)(NPC)
Isosisko. Siskoksilla oli päälleppäin hyvin läheinen suhde, mutta Uhkakuolemalla oli omat katalat suunnitelmansa suhteelle. Säihkelempi oikeasti välitti nuoremmasta siskostaan, mutta ei koskaan katunut tämän tappamista. Eli lopun ikänsä siskoaan vihaten. Tunne on molemminpuoleinen.
- Paarmaposki, Yöklaani (Pepsiboi)
Uhkakuolema pitää kollia ärsyttävänä.
- Akaasiahunaja, Virtaklaani (kuunsirpale)
....
Trivia:
- Pimeyden Metsään jouduttuaan lankesi Uhkan ylle syntinsä taakka; naaras ei koskaan tulisi tuntemaan kylläisyyden tunnetta. Se voisi syödä vaikka koko Laakson edestä ruokaa, mutta sen vatsa ei enää ikinä kokisi olevansa täynnä. Tästä johtuen naaras on myös erittäin pihi ja ahne ruokansa suhteen, ei jaa, eikä saalista kenenkään muun puolesta. Ei myöskään luota kenenkään toisen tarjoamaan ruokaan, ei enää Säihkelemmen tempun jälkeen.
- Yllämainitun faktan takia, Uhka pystyy myös syömään lähes mitä tahansa ilman mitään haittavaikutuksia. Tosin, ei se myöskään maista mitään, kaikki ruoka jota Uhka tulee syömään ei koskaan maistu miltään sen suussa.
- Syy, miksi Uhkakuolema "säilyi hengissä" Pimeyden Metsässä, eikä vainunut unholaan, oli se, että Ukkosklaanissa aikanaan nousi kova puhe siitä, kuinka klaanilainen Valoverinen tappoi viattoman sisarensa. Kukaan ei olisi voinut uskoa jonkun Tähtiklaanin valitseman kykenevän sellaiseen.
Uhkakuolemasta tuli tarinan marttyyri, kun taas Säihkelemmestä tehtiin tarinan vihollinen.
- Uhkan nimi ja ulkonäkö löyhästi perustuu yhteen TODELLA vanhaan hahmooni! Luonne on kuitenkin täysin erilainen kuin alkuperäisellä Uhkalla.
- Uhkakuolema nimet englanniksi ovat: Calmkit, Calmpaw, Calmaverin sekä Threatdeath.
- Lisää Uhka arttia löytyy täältä!